Posti vähentää pakettikuljetusten päästöjä merkittävästi

08.06.2020

Posti jatkaa päästöttömän verkkokauppalogistiikan kehittämistä ja ottaa kevytjakelukalustossaan käyttöön Neste MY uusiutuvan dieselin. Verkkokaupan kokonaisvaltainen kasvu jatkuu, mikä tekee sen rakentamisesta mahdollisimman kestävälle pohjalle entistäkin tärkeämpää. Uusiutuvien polttoaineiden käyttö on nopein keino vähentää verkkokaupan logistiikasta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä. 

Postin toimittamien pakettimäärien kasvu on viime vuosina ollut jyrkässä nousussa ja kuluneen kevään aikana paketteja on toimitettu viikoittain jo miljoonia. Aiemmin samoihin toimitusvolyymeihin on päästy vain vuoden kovimpina huippuina, esimerkiksi Black Fridayn ja joulun aikaan. Postin oma kalusto kattaa Suomen pakettijakelusta noin 40 prosenttia.

“Verkkokaupan kasvu on ollut kovaa jo aiemmin, mutta kuluneen kevään aikana se on ollut räjähdysmäistä. Postilla sekä verkkokauppiailla on omat roolinsa kasvun rakentamisessa kestävälle pohjalle, mutta myös kuluttaja voi vaikuttaa vastuullisten ostopäätösten kautta”, sanoo Postin Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän johtaja Arttu Hollmérus.

Postin aiemmin teettämässä tutkimuksessa todettiin, että verkkokaupan ja kivijalkaliikkeen päästöerot syntyvät lähinnä niin sanotun viimeisen kilometrin aikana, eli matkalla jakelukeskuksesta kuluttajalle. Laskennallisesti yhden paketin toimittaminen jakelukeskuksesta noutopisteeseen tuottaa keskimäärin 600 gramman kasvihuonekaasupäästöt, mikä vastaa noin viiden kilometrin ajomatkaa tavallisella henkilöautolla. 

Neste MY uusiutuvan dieselin käyttöönoton myötä Posti vaikuttaa tähän ratkaisevaan vaiheeseen ja vähentää omia kasvihuonekaasupäästöjään noin 3,8 miljoonaa kiloa vuosittain. Tämä vastaa lähes 1 300 henkilöauton poistamista liikenteestä. Vaikutukset näkyvät etenkin Suomen suurkaupunkien alueilla, joissa toimituksia tehdään eniten. 

“Asiakkaamme ovat tänä päivänä hyvin tietoisia siitä, miten he voivat itse vaikuttaa ympäristöasioihin ja osallistua hiilijalanjäljen pienentämiseen konkreettisilla teoilla. Jätteistä ja tähteistä valmistetun polttoaineen myötä asiakkaamme saavat ostoksensa vähäpäästöisemmin kuljetettuina. Uskomme, että erityisesti tulevaisuudessa tämä tulee näkymään asiakkaidemme valinnoissa entistä selkeämmin”, sanoo Hollmérus.

Postin tavoitteena on saada oman toimintansa päästöt nollaan vuoteen 2030 mennessä. Neste MY uusiutuvan dieselin käyttöönotto on konkreettinen ja välitön askel kohti tätä tavoitetta. Posti selvittää parhaillaan myös kuljetuksen kumppaniverkoston siirtymistä vaihtoehtoisiin polttoaineisiin. 

“Logistiikkayrityksillä on tärkeä rooli liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen pienentämisessä, ja jokainen ilmastoteko tukee Suomen tavoitetta tulla hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Posti on merkittävä toimija kotimaan logistiikassa, ja siksi on erityisen hienoa olla tukemassa Postia sen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Neste MY uusiutuva diesel on suomalainen innovaatio, jonka avulla yrityksen omia kasvihuonekaasupäästöjä on mahdollista vähentää heti – ilman muutoksia olemassa oleviin moottoreihin tai logistiikkaan”, sanoo Nesteen Suomen yritysasiakasmyynnistä vastaava johtaja Joni Pihlström.