Kauppakeskus Valtariin avataan OmaPosti-kioski elokuun lopussa

05.08.2020

Postin tarjoaa asiakkailleen Kouvolassa uusia asiointimahdollisuuksia, kun Kauppakeskus Valtariin avataan elokuun lopussa uusi OmaPosti-kioski, joka palvelee osoitteessa Kouvolankatu 15 viikon jokaisena päivänä kauppakeskuksen aukioloaikoina.

OmaPosti-kioski on Postin itsepalvelukioski, jossa voi hoitaa yleisimpiä postiasioita, kuten pakettien lähettämistä ja vastaanottamista. Kioskissa on iso pakettiautomaattialue sekä itsepalvelupääte kirjeiden ja pakettien lähetystä varten. Kioskissa saa tarvittaessa henkilökohtaista asiakaspalvelua etäyhteyden kautta.

”Verkkokaupan ja pakettimäärien kasvu on ollut keväästä lähtien valtavaa. Suurin osa asiakkaidemme postiasioinnista on nykyään pakettien vastaanottamista ja lähettämistä, joka hoituu OmaPosti-kioskissa helposti. Kioskin iso pakettiautomaattialue tulee tarpeeseen, sillä paketteja kuljetetaan myös Kouvolan alueelle yhä enemmän”, Postin palvelupisteverkoston johtaja Heiko Laubach sanoo.

OmaPosti-kioskissa voi olla videoyhteyden kautta yhteydessä Postin asiakasneuvojaan, jolta voi kysyä apua ja neuvoa missä tahansa postiasiassa. Tarkoitus on tehdä asioinnista mahdollisimman helppoa ja asiakasneuvoja on aina tarvittaessa tukena ja turvana. Posti on ottanut käyttöön useita OmaPosti-kioskeja, joiden palveluja on kehitetty asiakkaiden palautteiden perusteella.

”Nykyään lähin posti on käytännössä siellä missä asiakas liikkuu. OmaPosti-palvelun avulla paketteja voi ohjata lähipostin sijaan itselle sopivimpaan automaattiin tai muuhun Postin palvelupisteeseen. Kouvolan alueelle olemme sijoittaneet tähän mennessä jo 12 automaattia, joiden sijainnit voi tarkistaa helposti Postin nettisivuilta”, Laubach kertoo.

Postin palvelupisteet kehittyvät asiakkaiden tarpeiden mukaan

Postipalveluja saa nykyään useammasta paikasta kuin ennen. Kun kirjepostin määrä vähenee, yhä useamman asiakkaan postiasioinnin tarve liittyy pakettien lähettämiseen tai vastaanottamiseen. Verkkokaupan kasvun vuoksi Postin myyntipisteiden määrää on sopeutettu muuttuneeseen tarpeeseen ja pakettiautomaattien määrää lisätty.

Jatkossa jokaisen suomalaisen lähietäisyydellä on Postin piste. Suomessa pakettiautomaatteja on ympäri maata. Posti on kasvattanut automaattiverkostoaan nopeasti, sillä automaattien määrä tuplataan muutaman vuoden sisällä: vuonna 2022 Postilla on jo 4 000 pakettiautomaattia ympäri Suomen.

Posti on parhaillaan historiansa suurimmassa murroksessa: kuluttajien tarpeet ovat muuttuneet, digitalisaatio lisääntyy, paperipostimäärät ovat laskeneet kiihtyvällä tahdilla ja kilpailu kiristyy. Postin toimittamien pakettien määrä puolestaan kasvaa ja paketit sekä logistiikka tuovat jo yli puolet Postin liikevaihdosta. Posti hakee merkittävää kasvua paketeissa, verkkokaupassa ja logistiikan palveluissa.

OmaPosti-kioskissa voi: