Posti mukana jakamassa viranomaisten kansalaiskirjettä koronaviruksesta

06.04.2020

Posti jakaa osassa maata viranomaisten tuottaman kansalaiskirjeen koronavirukseen liittyen. Kirjeellä pyritään varmistamaan, että jokainen kansalainen saa tietoa koronaviruksesta ja virukseen varautumisesta.

Hallitus päätti 12. maaliskuuta lähettää tietopaketin kaikille suomalaisille kotiin osana koronaviruksen leviämisen hillitsemistä. Kirjeen on toteuttanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

- Tässä kriisissä eri toimijoiden välisen yhteistyön merkitys on korostunut entisestään. Meille postilaisille on tärkeää, että voimme olla osana yhteiskuntavastuun hoitamista myös tämän kansalaiskirjeen osalta, kiittää Sami Reponen Postista.

Helsingissä kansalaiskirje on jo jaettu Postin toimesta viime viikon torstaina 2.4. Tämän viikon keskiviikkona 8.4. ja torstaina 9.4. Posti jakaa tietopaketteja myös muualla maassa, kartassa vihreällä merkityillä alueilla. Punaisilla alueilla jakelu tehdään toisen jakeluyrityksen toimesta.

Posti on varautunut koronaviruksen leviämiseen

Postin varautumisesta ja koronaviruksen vaikutuksesta palveluihimme voit lukea tiedotteestamme nettisivuiltamme posti.fi tai posti.com. Sivuiltamme löytyy myös osio Usein kysyttyä koronasta.

Henkilöstöllämme on käytössään ohjeet, jotka perustuvat viranomaisten ohjeistuksiin. Työ tehdään ohjeistusten mukaan niin, että työntekijämme eivät levitä virusta tai saa itse tartuntaa.

LINKKI: THL:n tiedote kansalaiskirjeestä