Joulupostimerkkien suunnittelukilpailu ratkesi - palkituissa töissä tuikkivia kynttilöitä, kurkistava tonttu ja joulukala

14.02.2020

Postin ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan yhteistyössä järjestämä joulupostimerkkien suunnittelukilpailu on ratkennut. Kilpailuun jätetyistä 174 työstä palkittiin kolme, joista kaksi nähdään ensi marraskuussa julkaistavissa joulupostimerkeissä.

Kilpailun jaetulle ensimmäiselle sijalle valittiin kaksi tunnelmallista joulukuvitusta, Tuikkivat kynttilät ja Tonttu kurkistaa, joiden tekijät ovat graafista suunnittelua opiskeleva Jutta Luukkonen sekä sisustus- ja tekstiilimuotoilua opiskeleva Ida Sarisalmi. Näistä kahdesta voittajatyöstä tehdään vuoden 2020 joulutervehdyksen ikimerkki ja kotimaan ikimerkki.

Kolmannen sijan kilpailussa sai kuvataidekasvatusta opiskeleva Juho Jusslin kuvituksellaan Joulusiika.

Kuvituskilpailulla haettiin töitä, joista välittyy perinteinen joulu. – Saimme kilpailuun hyvin erilaisia ehdotuksia. Postimerkkeihin valitut kuvitukset välittävät hienosti joulun odotusta ja aitoa joulun tunnelmaa, kertoo Postin Design Manager Tommi Kantola.

Kilpailutöitä arvioi nelihenkinen tuomaristo. Postin taidetoimikunnasta raatiin kuuluivat Tommi Kantolan lisäksi taidegraafikko Jukka Kinanen ja Postin tuotepäällikkö Petri Pohjolainen. Lapin yliopistoa raadissa edusti kuvittaja Riku Ounaslehto, joka on itsekin valmistunut samaisen opinahjon taiteiden tiedekunnasta.

Posti maksaa joulupostimerkeiksi valituista kahdesta työstä 3 000 euron palkkion. Kolmanneksi sijoittuneesta kuvituksesta maksetaan 1 000 euron palkkio.

Posti hakee postimerkkikilpailuilla uusia nousevia lahjakkuuksia postimerkkien suunnittelijoiksi. – Visuaalisen alan oppilaitokset ovat Postille luontevia yhteistyökumppaneita. Aiemmin olemme järjestäneet suunnittelukilpailuja mm. Aalto-yliopiston, Lahden muotoiluinstituutin ja Pekka Halosen akatemian kanssa, Kantola kertoo.

Näin tuomaristo kommentoi palkittuja töitä:

Tuikkivat kynttilät

– Ehdotus kuvastaa lämminhenkistä joulun odotusta ja joulun juhlaa. Sympaattisen koira katsoo juhlahuonetta tarkkailijana, mihin meidän ihmistenkin on helppo samaistua. Perinteinen vesiväritekniikka ja tilan kuvaus henkivät joulun tunnelmaa.

Tonttu kurkistaa

– Ikkunan takana kurkkiva tonttu tuo mieleen lapsuuden joulun. Toteutuksessa on hienosti kuvattu kylmästä lämpimään tiiraileva tonttu. Käytetyt värit kuvastavat hyvin kylmän hirsisen ulkoseinän ja lämpimän sisätilan eroa ja tunnelmaa.

Joulusiika

– Joulukala lahjapaketissa on hienosti pelkistetty symbolinen kiteytys joulun juhlasta. Harkittu muotokieli ja valitut värit toimivat hyvin yhdessä. Kuvitus on samaan aikaan harkittu ja vekkuli.

Rovaniemellä sijaitseva Lapin yliopisto on Suomen pohjoisin yliopisto. Tiede- ja taideyliopiston koulutus- ja tutkimusaloja ovat kasvatustieteet, oikeustiede, taideteollinen ala, yhteiskuntatieteet sekä pohjoiset ja arktiset kysymykset. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta tarjoaa taiteen ja muotoilun koulutusta kuudessa koulutusohjelmassa: audiovisuaalinen mediakulttuuri, graafinen suunnittelu, kuvataidekasvatus, sisustus- ja tekstiilimuotoilu, teollinen muotoilu ja vaatetussuunnittelu.