Postin Transval-yrityskauppa päätökseen

25.01.2019

Posti Group Oyj on tänään  25.1.2019 saanut päätökseen sisälogistiikkayhtiö Suomen Transval Group Oy:n oston. Kaupasta tiedotettiin syyskuussa 2018. Posti ostaa koko Suomen Transval Groupin osakekannan MB Rahastoilta ja muilta yhtiönosakkeenomistajilta. Transvalin liikevaihto oli vuonna 2017 noin 148 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on 3 500 logistiikka-alan ammattilaista.

- Kauppa on askel logistiikkapalveluiden kasvustrategiassamme. Kaupan myötä Postista tulee logistiikan ulkoistusratkaisujen merkittävä toimija Suomessa. Yhdessä Transvalin kanssa tarjoamme markkinoiden laajimmat ja kattavimmat logistiikan ulkoistusratkaisut kuljettamisesta varastointiin sekä asiakkaiden tiloissa tapahtuvaan sisälogistiikkaan. Meillä on ollut jo useita vuosia kattava asiakassuhde Transvalin kanssa ja olemme oppineet arvostamaan Transvalin henkilöstön ja johdon arvomaailmaa ja menestyksellistä toimintatapaa asiakaslähtöisyydessä, ketteryydessä ja nopeudessa. Kauppa tuo hyötyä molempien yritysten asiakkaille, toteaa Postin Logistiikkaratkaisut liiketoiminnan johtaja Sari Helander.

Transvalin toimitusjohtaja Risto Vilo on tyytyväinen, että yhtiö saa kasvaa yhdessä Postin kanssa.

- Näemme valtavan potentiaalin tässä kaupassa Postin kanssa. Transvalin nykyinen palvelukokonaisuus täydentyy Postin logistiikkapalveluilla, kuten varasto- ja lisäarvopalveluilla, kuljetuspalveluilla ja asiakkaan tarpeen mukaan esimerkiksi verkkokauppa- ja pakettipalveluilla. Tämä yrityskauppa tulee hyödyttämään myös työntekijöitämme, jotka ovat yrityksemme tärkein menestystekijä.

Kuluttaja- ja kilpailuviranomainen (KKV) hyväksyi yrityskaupan 17.1.2019 tietyin rajoituksin, jotka liittyvät Transvalin 3PL-asiakkaisiin.


Suomessa ulkoistetun logistiikan markkina on reilut 6 miljardia euroa 


Suomessa ulkoistetun logistiikan markkina on kooltaan arviolta reilut 6 miljardia euroa, ja ulkoistus kasvaa arviolta jopa 20 prosentin vuosivauhdilla. Sisälogistiikassa kasvava alue on teollisuuden tuotannon sisälogistiikka ja kaupan alalla tavaroiden hyllytys ja tuotteiden myyntikunnostus.
Postin kasvuodotuksia logistiikan ulkoistusmarkkinassa kasvattaa kaupan rakennemuutos ja palveluiden kasvava kysyntä, jotka vaativat logistiikalta uudenlaisia järjestelyjä asiakkaiden tarpeisiin vastaamiseksi. Kaupan toteutumisen myötä Postin ja Transvalin logistiikkapalvelujen muodostama kokonaisuus tarjoaa Suomen kattavimmat ratkaisut logistiikan ulkoistukseen usealle toimialalle asiakkaiden kilpailukyvyn kasvattamiseksi.

Logistiikan ulkoistuspalvelut kattavat varasto- ja terminaalipalvelut, kuljetusratkaisut sekä asiakkaiden tiloissa tapahtuvan sisälogistiikan sekä ammattihenkilöstön joustavan käytön. Sisälogistiikka tarkoittaa asiakkaan omissa tiloissa palvelutarjoajan henkilöstön toimesta tapahtuvaa materiaalivirtojen käsittelyä. Tyypillisiä palveluja ovat esimerkiksi varastoissa ja terminaaleissa ja teollisuuden tuotantolaitoksissa tapahtuva tavaran vastaanotto, sisäiset siirrot, keräily ja lähettäminen.

Kaupan myötä Transval jatkaa itsenäisenä yhtiönä ja on osa Posti Group -konsernia. Järjestelyllä ei ole henkilöstövaikutuksia eikä vaikutuksia asiakkaiden nykyisiin palveluihin.