Posti toimii markkinaehtoisesti

25.11.2019

Tänään 25.11.2019 Ylen ohjelmassa "MOT" ja siihen liittyvässä kirjoituksessa käsitellään Postia. Ohjelmassa ja jutussa annetaan virheellisesti ymmärtää esim. yhtiömme kuljetuspalveluiden hinnoittelua.

- Posti ei "dumppaa" kuljetushintoja, toimimme markkinaehtoisesti. Saamme uusia asiakkaita ja valitettavasti myös häviämme asiakkaita kilpailutuksissa. Aivan kuten kilpailijammekin, sanoo Rahtipalveluiden johtaja Antti Wikström.

Liiketoimintamme Venäjällä on nykyisin voitollista
– kenenkään oli mahdotonta ennakoida kansainvälistä finanssikriisiä

Ohjelmassa kerrotaan Postin Venäjän liiketoiminnasta, joka on nykyisin voitollista (voittoa vuonna 2018 noin 2,5 M€, lisätietoa taloudellisista tunnusluvuista). Tämän vuoden tuloksen ennustamme olevan edellisvuoden tasolla suhteellisen kannattavuuden parantuessa.

Postin Suomen toimintoihin, kotimaisiin hintoihin tai postimaksuihin Itella Venäjän -toiminnoilla ei ole vaikutusta.

Postin strategiana oli 2000-luvun alussa monipuolistaa ja kansainvälistää liiketoimintaansa lähialueille. Vuonna 2008 tehty venäläisen logistiikkayhtiö NLC:n yrityskauppa Venäjällä liittyi tähän kasvu- ja kansainvälistymisstrategiaan.

- Venäjän kahden suuren murroskohdan, eli vuoden 2008 kansainvälisen rahoituskriisin ja keväästä 2014 alkanut Venäjän talouden taantuman vaikutukset olivat globaaleja, eikä Itella/Posti monen muun yrityksen tavoin kyennyt varautumaan siihen, sanoo Itella Venäjä -liiketoiminnan johtaja Jussi Kuutsa.

Edellä mainittujen kokemusten vuoksi tarkistimme strategiaamme vuonna 2017 ja päätimme fokusoida liiketoiminnan ainoastaan omistamiimme tiloihin. Päätös on osoittautunut oikeaksi.

Jutussa nostetaan esille myös elintarvikelogistiikkaan liittyvät yritysostot. Näiden yhtiöiden toiminta on integroitu osaksi muita Postin liiketoimintoja, osa toiminnoista on myyty. Yrityskaupoille on usein tunnusomaista se, että ostavassa yhtiössä on päällekkäistä toimintaa ostettavien yhtiöiden kanssa. Ne osat, jotka eivät sovellu ostavan yhtiön portfolioon, yleensä myydään.

Posti keskittyy nykyisin elintarvikkeiden kuljetuspalveluissa panimologistiikkaan, kuntien ja kaupunkien laitosateriakuljetuksiin, kotiateriakuljetuksiin sekä esimerkiksi leipomotuotteiden, kuivaelintarvikkeiden ja ruuan verkkokauppakuljetuksiin.

Postin Box on verkkokauppaan keskittyvä tila

Ohjelman alussa näytettävä avajaishetki on Posti marraskuussa Helsingin Keskuskadulle verkkokauppaan keskittyvän tilan avajaisista. Tila on tarkoitettu Postin kuluttaja-asiakkaiden ja verkkokauppiaiden käyttöön. Boxin avulla yhtiö hakee entistä vahvempaa kasvua verkkokaupassa. 

Posti on onnistunut uudistumisessaan strategiansa mukaisesti, minkä ansiosta liikevaihdosta yhä suurempi osa tulee verkkokaupasta ja logistiikasta. Vuoden 2019 tammi-syyskuun tuloksen mukaan Paketti ja verkkokauppa- ja Logistiikkaratkaisut-liiketoimintaryhmien yhteenlaskettu liikevaihto (203,9 miljoonaa euroa) ohitti Postipalvelut-liiketoimintaryhmän liikevaihdon (158,4 miljoonaa euroa).