PAU:n lakot vaikeuttavat kotimaan ja ulkomaan postin kulkua (PÄIVITETTY klo 18.00)

26.11.2019

Päivitetty klo 18.00:

Arvioihin lakon vaikutuksista ei ole tullut muutoksia. Tiedotamme seuraavan kerran keskiviikkona 27.11. noin klo 12.

******

Viikonloppuna jatkuneissa työehtosopimusneuvotteluissa ei saavutettu vielä sopua neuvotteluosapuolien kesken. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on ilmoittanut lakon jatkuvan. Arviot lakon ja tukilakkojen vaikutuksista postinkulkuun täsmentyvät päivittäin.

- Pakettien kulku on sujunut lakosta huolimatta hyvin suurimmassa osassa maata. Valtaosa paketeista pystytään tämän hetkisen arvion mukaan toimittamaan asiakkaille aikataulussa. Valitettavasti lakon jatkuessa pienessä osassa paketteja viiveet voivat olla jopa viikon. Rahtipalvelut toimivat normaalisti. Myös osa printtipostista on saatu lajiteltua ja jaettua, kertoo Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja.

- Tällä hetkellä arviomme on, että joulun ajan paketit kulkevat luvatussa ajassa, joulun aikataulut löytyvät nettisivuiltamme. Joulukortit kannattaa laittaa oikeilla osoitteilla ja postimerkeillä varustettuina Postin punaiseen postituskuoreen, niin pystymme käsittelemään ne sujuvasti.

Tämän hetkinen arvio PAU:n lakon ja tukilakkojen vaikutuksista

PAU:n lakko koskee osaa Postin palveluista. Kotimaan postin osalta vaikutukset ovat valtakunnallisia.

Normaalisti auki olevat ja toimivat palvelut ovat:

- Sanomalehtien varhaisjakelu
- Varastopalvelut
- Rahtipalvelut
- Turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt osittain (mm. ruoka-, elintarvike-, ruokakassi-, lääke-, sairaala- ja muut vastaavat paikalliset ja valtakunnalliset terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät lähetykset)

PAU on rajannut lakon ulkopuolelle turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt.

- Posti edellyttää PAU:n kantavan lupaamansa vastuun ja huolehtivan osaltaan siitä, että näiden erittäin tärkeiden lähetysten normaali kulku turvataan, Ainasoja toteaa.

Lakon ja tukilakkojen aiheuttamat viiveet tai poikkeukselliset aukiolot:

- Suurin osa paketeista kulkee normaalisti, mutta pieni osa viivästyy. Pieni osa paketeista voidaan ohjata vaihtoehtoiseen noutopisteeseen, mahdollisimman lähelle alkuperäistä noutopistettä.
- Elintarvikelogistiikan lähetyksissä voi olla viiveitä (panimotuotteet ja elintarviketeollisuus).
- Kirjeet (viive jopa viikkoja)
- Aikakauslehdet (viive jopa viikkoja)
- Suoramarkkinointi eli mainokset (viive jopa viikkoja)
- Paperilomakkeella tehdyt postin ohjausta koskevat toimeksiannot (osoitteenmuutos, jakelun keskeytys, määräaikainen edelleenlähetys) (viive jopa viikkoja)

Osoitteenmuutos, jakelun keskeytys ja määräaikainen edelleenlähetys -toimeksiannot kannattaa tehdä verkkopalvelussa www.posti.fi/yhteystietoni.

Paperiset saapumisilmoitukset noudettavista lähetyksistä eivät kulje. Lähetyksen noutopaikka näkyy sähköisessä saapumisilmoituksessa. Asiakas voi seurata lähetyksen kulkua lähetystunnuksella lähetyksen seurannassa osoitteessa www.posti.fi sekä OmaPosti-mobiilisovelluksessa.

Suurin osa Postin kaikista palvelupisteistä, eli Postin omista myymälöistä, kumppanien hoitamista palvelupisteistä sekä automaateista toimii normaalisti. Kaikista palvelupisteistä noin 5 prosentissa on häiriöitä tällä hetkellä.

Löydät listan posteista, joissa on poikkeuksellinen aukioloaika tai ne ovat kokonaan kiinni, tämän linkin kautta >>

Osa Postin kumppaneiden hoitamista palvelupisteistä on joko kiinni tai toimii rajoitetusti.

Postin asiakaspalvelu toimii rajoitetusti.

Posti jakaa paketteja Postin automaatteihin tehostetusti.

Eri ammattiliittojen tukilakot vaikuttavat Postin toimintaan

Ilmailualan Unionin (IAU) tukilakko kohdistuu postin käsittelyyn lentoasemilla. Ruotsista ja Baltiasta lentoteitse ja muualta EU-alueelta saapuvissa paketeissa voi olla muutaman päivän viive. Suurin osa paketeista Euroopasta ja Eurooppaan toimitetaan maantiekuljetuksilla, joten vaikutus niihin on ollut vähäinen. Lakko vaikuttaa voimakkaimmin kansainvälisiin paketteihin ja kirjelähetyksiin, jotka tulevat tai lähtevät Euroopan ulkopuolelta (esim. USA, Japani, Kiina) lentokuljetuksina. Nämä lähetykset toimitetaan lähtömaista vasta lakon jälkeen. Myös luukkuun jaettavien kansainvälisten kirjeiden, lehtien ja mainosten kuljetus ja jakelu keskeytyy.

Merimies-Unionin tukilakko tarkoittaa, että Postin kuljetuksia ei oteta mukaan kotimaan liikenteessä oleville yhteysaluksille, lautta-aluksille sekä losseille ja ulkomaan liikenteessä oleville lasti- ja ropax-aluksille sekä matkustaja-autolautoille. Tukilakko vaikeuttaa näin ollen mm. postinkulkua saaristossa.

Tiedot lakon vaikutuksista päivitetään kaksi kertaa päivässä – noin klo 12 ja 18

Lakon mahdollisista vaikutuksista Postin palveluihin kerrotaan Postin nettisivuilla ja Twitterissä. Tiedotteet löytyvät osoitteesta posti.fi. Ne julkaistaan päivittäin noin klo 12 ja 18.

- Kiitämme asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja olemme erittäin pahoillamme PAU:n aiheuttamasta epävarmuudesta ja häiriöistä. Teemme kaikkemme, että lähetykset kulkevat perille vastaanottajille, vaikkakin viiveellä. Osa henkilöstöstämme on töissä eli osa lähetyksistä saadaan kulkemaan myös tulevina päivinä, kertoo Jarmo Ainasoja.

Vuokratyövoiman käyttö Postissa lakon aikana

Posti julkaisee päiväkohtaiset tiedot lakon aikana käytetyn vuokratyövoiman määrästä merkittävissä toimipisteissään Vantaan ja Liedon logistiikkakeskuksissa ja Helsingin Postikeskuksessa. Tiedot julkaistaan Postin verkkosivuilla arkipäivisin.

Lisätietoja kuluttaja-asiakkaille

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on kerännyt kuluttajille tietoa lakon vaikutuksista. Lue lisää >>