Yhteistoimintaneuvottelut alkavat Postin varhaisjakelussa Kaakkois-Suomessa - ei vaikutuksia sanomalehtien aamujakeluun

04.01.2018

Sanomalehtien varhaisjakelupalveluun keskittynyt Posti Palvelut Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Kouvolan, Kotkan, Lappeenrannan, Mikkelin ja Savonlinnan varhaisjakeluissa. Alueen varhaisjakelua pitää yhdenmukaistaa ja tehostaa. Sanomalehdet jaetaan asiakkaille suunnitelluista muutoksista huolimatta sovittujen aikataulujen mukaisesti.

- Nyt suunnitellun muutostarpeen taustalla on alueen varhaisjakelujen toimintatapojen yhdenmukaistaminen ja tehostaminen, sillä nykyisellä tavalla ja kustannusrakenteella jakelua ei ole mahdollista jatkaa. Haluamme varmistaa, että pystymme jatkossakin tarjoamaan lehtitaloille ja lehden tilaajille kustannuksiltaan kestävät jakelupalvelut, sanoo Postin lehtipalveluista vastaava johtaja Risto Savikko.

Yhteistoimintaneuvottelut alkavat 9. tammikuuta. Tämän hetkisen arvion mukaan vakituisen henkilöstön vähentämistarve olisi tuotannollisista ja taloudellisista syistä enintään 40 henkilöä.

Tavoitteena on, että osa vähentämistarpeesta voidaan tehdä luonnollisen poistuman kautta esimerkiksi eläkejärjestelyin. Lopullinen tilanne selviää, kun kaikkien edellä mainittujen kaupunkien osalta on käyty henkilökohtaiset keskustelut työntekijöiden kanssa. Alustavan arvion mukaan tulokset ovat selvillä maaliskuun alkupuolella.

Lisätiedot medialle:

Postin MediaDesk, puh. 020 452 3366 (ma-pe klo 9.00 – 16.30)