Postin uusi Vantaan jättiterminaali on Suomen digitaalisin rahtiterminaali

23.07.2018

Posti ottaa käyttöön Vantaan Viinikkalassa yli 30 miljoonaa euroa maksaneen ja uusinta tekniikkaa hyödyntävän rahtiterminaalin, jossa toiminnot, tavaraliikenne, lastaus ja purku on digitaalisesti ohjattua.

Vantaan Viinikkalaan lentokentän läheisyyteen valmistunut jättiterminaali on Postin uusin logistiikan suurinvestointi. Heinäkuun lopulla käyttöön otettavan PKS-terminaalin toiminnassa hyödynnetään digitaalisuutta ja uusinta tekniikkaa kaikin mahdollisin tavoin.

- Terminaalissa on käytössä digitaalinen ohjausjärjestelmä, jolla ohjataan kaikkea toimintaa ja liikkumista terminaalin alueella. Esimerkiksi autot tunnistetaan automaattisesti jo portilla, jossa järjestelmä osaa heti ohjata ne ennalta suunnitelluille oville. Uuden tekniikan myötä rahti astuu digitaaliseen maailmaan ja uudelle vuosikymmenelle, sanoo terminaalipäällikkö Jari Aho.

Digitaalisuus näkyy myös sisätiloissa monella tapaa. Jokaisella 155 lastaus- ja purkulaiturilla on digitaalinen näyttö, kuten myös rahtitavaran säilytysruuduissa. Paperilaput ja pahvikyltit jäävät historiaan, kun kaikki tieto löytyy sähköisiltä näytöiltä.

- Ohjausjärjestelmän ansiosta tiedämme reaaliajassa, mitä ja milloin tavaraa terminaaliin tulee, missä kohtaa terminaalia ne sijaitsevat ja missä kuljetuksessa ne lähtevät. Automatisoitu prosessi nopeuttaa toimintaa ja parantaa laatua vähentämällä inhimillisten virheiden mahdollisuutta.

Rahtiterminaali maksoi yli 30 miljoonaa euroa

Rahtiterminaali on Postille yli 30 miljoonan euron investointi, jolla Posti hakee kasvua ja kustannustehokkuutta logistiikkapalveluissa. Noin 26 000 neliömetrin eli yli kolme jalkapallokentän kokoinen terminaali on yksi Suomen suurimpia ja se korvaa Postin nykyiset terminaalit Helsingin Veturitiellä, Vantaan Virkatiellä ja Tuusulan Huurrekujalla.

Terminaalissa käsitellään päivittäin noin 5 700 lavallista rahtilähetyksiä, joista kaksi kolmasosaa on pk-seudulta lähteviä ja kaikkialle Suomeen jaettavia lähetyksiä ja kolmasosa pääkaupunkiseudulle saapuvia   kappaletavaralähetyksiä yritys- ja yksityisasiakkaille. Terminaali on toiminnassa ympäri vuorokauden kuutena päivänä viikossa ja päivän aikana terminaalissa käy 200-300 ajoneuvoyhdistelmää.

Vantaan Viinikkalaan Kehä III:n kupeeseen on kasvanut nopeassa ajassa laaja logistiikkapalvelujen keskittymä. Postin terminaalin läheisyydessä on myös Postin yli 60 000 neliön kokoinen palveluvarasto sekä Postin logistiikkakeskus, jossa lajitellaan päivittäin noin 100 000 pakettia.

- Logistiikassa sijainti on erittäin tärkeää. Liikenteellisesti tämä terminaali on ruuhkaisimman pk-seudun ulkopuolella ja täältä kaikille valtateille on lyhyt matka, korostaa Aho.

Ahon mukaan terminaalissa on panostettu merkittävästi myös työturvallisuuteen ja yleiseen turvallisuustasoon. Työturvallisuutta lisäävät esimerkiksi liikennejärjestelyt rakennuksen ulkopuolella, jossa jalankulku alueella tapahtuu kulkusiltaa pitkin. Kaikki lastaus- ja purkuvaiheet taltioidaan kameroiden avulla.  Suurten lähetysten käsittely tapahtuu katetussa kuormaushallissa sään suojassa kaikkina vuoden aikoina.

Tietoja terminaalista: