Postin Savonlinnan kuljetustoiminnot Postin sopimuskumppanille

26.03.2018

Postin Savonlinnan kuljetustoiminnot siirtyvät Postin sopimuskumppanille East Logistics Oy:lle 3.4.2018 lähtien. Kuljetuspalveluissa työskentelevät seitsemän kuljettajaa siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Muutoksella ei ole vaikutusta asiakkaille tarjottaviin palveluihin. Ne säilyvät jatkossakin laadukkaina Postin kuljetuspalveluina.

- Muutos on osa Postin palvelujen ja kilpailukyvyn kehittämistä, josta hyötyvät myös asiakkaat. Alihankinnan ja muiden ulkoa ostettujen palvelujen avulla saamme lisää joustavuutta palvelukysynnän vaihteluihin, kertoo jakelupäällikkö Kari Kareinen Postista.

Kuljetusliike East Logistics Oy aloittaa uutena Postin sopimuskumppanina Savonlinnan kuljetuspalveluissa. Yhtiön toimitusjohtaja Janne Nikula puolestaan on toiminut Postin sopimuskumppanina jo useiden vuosien ajan. Nyt tehtävällä muutoksella haetaan paketin, rahdin ja juomalogistiikan kuljetuksien yhdistämistä.

Savonlinnan perusjakelun henkilöstö sekä toimihenkilöt eivät kuulu muutoksen piiriin.