Posti kuljettaa koululaisten ateriat Pornaisissa

05.10.2018

Pornaisten kunta on tehnyt Postin kanssa yhteistyösopimuksen kunnan koulujen ateriakuljetuksista.

Posti noutaa ja toimittaa kunnan keskuskeittiöltä arkipäivisin yhteensä noin 400 ateriaa Pornaisten Yhtenäiskoululle ja Mika Waltarin koululle. Palveluun sisältyy myös astioiden palautukset.

- Kilpailutuksessa Posti täytti hyvin kaikki asettamamme ehdot. Kilpailukykyisen hinnan lisäksi vaatimuksemme kohdistuivat hygieniatasoon, toimintavarmuuteen, kuljetuskalustoon ja sijaisjärjestelyihin. Toiminta on rullannut tähän mennessä sovitusti, toteaa Pornaisten kunnan tekninen johtaja Mikko Autere.

Kaikki Postin ateriakuljetuksissa käytettävät ajoneuvot täyttävät lainsäädännön ja terveysviranomaisten vaatimukset ruokakuljetuksille. Sijaisjärjestelyt ja koulutettu varahenkilöstö varmistavat keskeytymättömän palvelun myös sairaus- ja vuosilomien aikana.

Posti toteuttaa ateriakuljetuksia tällä hetkellä noin 100 paikkakunnalla. Se vie vuodessa kaksi miljoonaa ateriaa koteihin ja päivittäin 500 000 ateriaa päiväkoteihin, kouluihin, palvelutaloihin ja muihin kuntien toimipisteisiin. Posti on toiminut kuntien ja kaupunkien yhteistyökumppanina ateriakuljetuksissa vuodesta 1997 lähtien. Posti koetaan tutuksi ja luotettavaksi kuljetuskumppaniksi. Vuoden 2015 alusta alkaen kaikki Postin palvelut Suomessa ovat 100-prosenttisesti hiilineutraaleja.