Ennätyksellisen pakettirikas joulukuu jatkuu: Posti toimitti yli 1,3 miljoonaa pakettia viime viikolla

17.12.2018


Kuvassa joulukuun pakettivilinää Postin Logistiikkakeskuksessa

Postin historian kovin viikoittainen pakettivolyymi rikottiin viime viikolla, kun Postin kautta kulki yli 1,3 miljoonaa pakettia. Se on 60 000 pakettia enemmän kuin Black Fridayn jälkeisellä viikolla, jolloin ylitettiin Postin edellinen pakettiennätys. Jouluvalmistelut ovat käynnissä monessa kodissa, ja joululahjoja kulkee Postin kautta vielä ennen aattoa reilu miljoona.

- Sekä pakettien noutamisessa että lähettämisessä käy kuhina. Olemme saaneet ennätysvolyymin laadukkaasti perille yhteen hiileen puhaltamalla. Kiitos asiakkaillemme nopeista noudoista ja noutopisteiden joustavasta hyödyntämisestä, sanoo Postin Ohjauskeskuksen johtaja Jarmo Ainasoja.

Joulu tehdään myös perheen karvatassuille

Kiireinen joulusesonki näkyy myös lemmikkien arjesta huolehtivan Musti ja Mirri -ketjun liikkeissä ja verkkokaupassa. Lemmikkejä ilahdutetaan joulukuussa herkullisilla joulukalentereilla, ja pukinkonttiin hankitaan herkkujen ja lelujen ohella myös omistajansa kanssa yhteensopivia asuja ja asusteita.

- Joulusesonkimme alkoi Mustiperjantaista. Verkkokauppa mahdollistaa myymälöiden hyllytiloja laajemman valikoiman ja iloksemme asiakkaamme ovat hyödyntäneet monipuoliset ostotavat. Tänä vuonna olemme huomanneet selkeän kasvun myymälöihin tilattujen pakettien määrässä, kertoo Musti ja Mirrin maajohtaja Juhana Lamberg.

Posti palvelee aattoon asti

Tänä jouluna asiakkaita palvelee 1 000 Postin pakettiautomaattia, tuplasti enemmän viime vuoteen verrattuna. Ennätykselliseen pakettisesonkiin varauduttiin myös yli sadalla joulun ajan noutopisteellä. Jos lähetyksen varsinainen noutopiste täyttyy, toimitetaan lähetyksiä joustavasti muihin lähistön noutopisteisiin, jottei paketin kulku viivästy. Tekstiviestisaapumisilmoitukset lähetetään vastaanottajille heti, kun paketti on noudettavissa.

Pakettien noutamisessa kannattaa hyödyntää Postin omien myymälöiden pidennettyjä illan aukioloaikoja, jolloin liikkeellä on vähemmän asiakkaita. Postin omat myymälät palvelevat aattoon asti: arki-iltaisin klo 21 saakka, lauantaisin klo 10-16 ja sunnuntaisin 12-16. Postipalveluja tarjoavat sadat Postin kumppaniyritykset laajoin aukioloajoin.

Kaikki Postin palvelupisteet ja aukioloajat löytyvät osoitteesta posti.fi/kartta.

Paketit matkaan viimeistään 19.12.

Kotimaan paketit ehtivät jouluksi perille, kun ne lähettää viimeistään 19.12. maksamalla postimaksun etukäteen verkossa tai OmaPosti -sovelluksessa. Valmiiksi maksetun paketin voit jättää mihin tahansa pakettiautomaattiin tai postiin. Posteista paketit tulee lähettää päivää aiemmin, viimeistään 18.12.

Viimeiset lähetyspäivät eri maihin ja vinkit jouluvalmisteluihin löytyvät osoitteesta posti.fi/joulu.