Joulukorttien ja pakettien tärkeät lähetyspäivämäärät lähestyvät

29.11.2018

Tärkein syy joulukorttien lähettämiseen on halu ilahduttaa vastaanottajaa – osoitteet kaivetaan esiin paperisesta osoitekirjasta tai neuvoa kysytään omalta äidiltä

 

Joulukortit pitävät pintansa. Miljoonat lähetetyt joulukortit kertovat, etteivät digitaaliset viestit ole sivuuttamassa perinteistä joulukorttia. Tärkein syy joulukorttien lähettämiseen on halu ilahduttaa vastaanottajaa. Posti ja IRO Research tiedustelivat lokakuussa tuhannen suomalaisen mielipidettä joulukorttien asemasta joulutervehdyksissä. Selvityksen mukaan ihmiset haluavat ilahduttaa, pitää yllä perinteistä joulutapoja ja toisaalta olla vastavuoroisia – jos joku on muistanut aiemmin postikortilla, halutaan hänelle lähettää kortti takaisin.

Vaikka joulun tuloon on vielä aikaa, joulutervehdykset kannattaa laittaa ajoissa matkaan. Esimerkiksi kaukomaille lähetettävät economy-luokan joulukortit tulee lähettää jo marraskuun lopussa.

Jos joulupostia haluaa lähettää edullisemmalla joulun ikimerkillä (1,05 e), on viimeinen lähetyspäivä keskiviikkona 12.12.Tämänkin jälkeen joulukortit ehtivät vielä jouluksi, kun ne postitetaan kotimaan ikimerkillä (1,50 e) viimeistään keskiviikkona 19.12. ennen kirjelaatikoiden tyhjennysaikaa.

Esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Kanadaan Priority-luokan kirjeet tulee lähettää viimeistään sunnuntaina 9.12. ja Eurooppaan lähetettävät Priority-luokan kirjeet puolestaan perjantaina 14.12.

Kotimaan paketit ehtivät jouluksi perille, kun ne lähettää viimeistään 19.12. maksamalla postimaksun etukäteen verkossa tai OmaPosti -sovelluksessa. Valmiiksi maksetun paketin voit jättää mihin tahansa pakettiautomaattiin tai postiin. Posteista paketit tulee lähettää päivää aiemmin, viimeistään 18.12. Paketit Euroopan ulkopuolelle tulee lähettää viimeistään 7.12., Eurooppaan 14.12. ja lähistölle Ruotsiin tai Baltian maihin 17.12.

Viimeiset lähetyspäivät eri maihin ja vinkit jouluvalmisteluihin löytyvät osoitteesta www.posti.fi/joulu.

Oikea osoite varmistaa lähetyksen mutkattoman kulun

Posti ja IRO Research tiedustelivat lokakuussa tuhannen suomalaisen mielipidettä joulukorttien asemasta joulutervehdyksissä. Samalla vastaajilta kysyttiin myös, miten he tarkistavat osoitteet. Oma paperinen osoitekirja pitää pintansa osoitelähteenä, sillä jopa 75 prosenttia suomalaisista käyttää omaa paperista osoitekirjaansa. Vastaajista 29 prosenttia kysyy tietoja osoitepalvelusta.

”Mielenkiintoista oli, että naisvastaajista joka kolmannes kysyy osoitetietoja omalta äidiltään tai muulta lähipiiriltään. Aiempien tutkimusten mukaan moni muistaa joulukorteilla sukulaisiaan, joten ehkäpä oma äiti toimii linkkinä muuhun sukuun juuri joulun aikaan”, Postin jouluntekijä Johanna Rouhe miettii.

Selkeästi ja oikein kirjoitettu osoite on edellytys lähetyksen sujuvalle toimitukselle. Oikean postinumeron voi tarkistaa Postin verkkosivujen postinumerohausta.

Paketin osoitetiedoissa lähettäjän ja vastaanottajan nimet, osoitteet ja matkapuhelinnumerot varmistavat paketin nopean ja varman perillemenon. Puhelinnumero mahdollistaa paketin saapumisilmoituksen vastaanottamisen kätevästi ja nopeammin tekstiviestillä.

”Jos haluaa lähettää joulupaketin henkilölle, jonka matkapuhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta ei ole lähettäjän tiedossa, on viimeinen postiinjättöpäivä jo 14.12. Kun vastaanottajalle ei voi lähettää saapumisilmoitusta matkapuhelimeen tai sähköpostiin, hänelle lähetetään paperinen saapumisilmoitus. Tästä syystä nämä paketit pitää laittaa matkaan hyvissä ajoin, jotta ne ehtivät jouluksi perille”, Kati Nevalainen Postin pakettipalveluista neuvoo.

Joulumuistamisessa on hyvä huomioida, ettei tavallisessa kirjeessä saa lähettää rahaa. Raha ja arvoesineet on aina lähetettävä Postivakuutettuna lähetyksenä, jolloin ne käsitellään erillään muusta postivirrasta.

”Jos haluaa muistaa vastaanottajaa pienellä rahalahjalla, helpointa on siirtää summa suoraan tilille ja kertoa siitä joulukortilla", Rouhe vinkkaa.

Lisätietoja tutkimuksesta:

Joulukorttien asema suomalaisten joulutervehdyksissä 2018 -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IRO Researchin valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Haastatteluja tehtiin 28.9.–4.10.2018 yhteensä 1 000. Otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan n. + 3,2 %-yksikköä.