Viestintävirasto: Postin jakelupäiväuudistus ei riko postilakia

16.11.2017

Viestintävirasto on julkaissut kannanoton, jonka mukaan Postin jakelupäiväuudistus ei riko postilakia. Uudistus ei myöskään anna aihetta Viestintäviraston toimenpiteisiin.

Kesällä 2017 koko maassa käyttöön otetussa uudistuksessa jakelupäivien määrä on pysynyt viitenä arkipäivänä, mutta tiistaisin ei jaeta aikakauslehtiä, mainoksia, kirjeitä tai ilmaislehtiä. Aiemmin tiistaina jaetut yleispalvelukirjeet jaetaan ensisijaisesti jo maanantaina. Yleispalvelukirjeiden keräily toteutuu edelleen viitenä päivänä viikossa postilain edellyttämällä tavalla.

Postinsaajille muutos näkyy käytännössä vain vähän, sillä tiistai on perinteisestikin päivä, jolloin jaettavaa postia on huomattavasti vähemmän kuin muina päivinä. Sanomalehtien varhaisjakelu ja pakettien jakelu tehdään kuten aikaisemminkin, niihin ei ole tullut muutoksia.

- Posti on alusta asti katsonut jakelupäiväuudistuksen olevan postilain mukainen. Olemme tyytyväisiä Viestintäviraston kannanottoon. Muutoksen taustalla on se, että asiakkaat ovat siirtyneet entistä enemmän sähköiseen asiointiin, mikä vähentää jaettavien kirjelähetysten ja lehtien määrää. Postimäärän voimakas väheneminen edellyttää, että jakelua rytmitetään eri viikonpäiville uudella tavalla jakelukustannusten hillitsemiseksi, toteaa Postin Kirjepalveluista vastaava johtaja Kaj Kulp.