Postin vastuullisuussuoriutuminen jälleen kultatasoa

03.08.2017

Posti on saanut kansainväliseltä EcoVadis-tutkimusyhtiöltä kultatason arvion sijoittumisestaan vastuullisuussuoriutumisessa vuodelta 2016. Pisteillä 72/100 Posti sijoittuu EcoVadiksen arvioimien yritysten joukossa maailman parhaimman viiden prosentin joukkoon toimialariippumattomassa vertailussa.

EcoVadis-yhtiö on ostajille ja toimittajille suunnattu vastuullisen hankinnan verkosto, jossa on mukana 30 000 toimittajaa 150 eri toimialalta ja 110 eri maassa. Järjestelmässä toimittajat arvioidaan ja pisteytetään vuosittain kokonaisvaltaisen vastuullisuussuoriutumisen perusteella ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun, liiketoiminnan eettisyyden sekä vastuullisen hankinnan osa-alueilla.

- Olemme iloisia, että pystyimme kirimään vielä edellisvuotta parempaan suoritukseen. Keskellä toimialan murrosta on hienoa saada tunnustusta vastuullisuuden eri osa-alueilla. Vastuullisuus on toimintamme ytimessä, sanoo Postin yritysvastuujohtaja Appu Haapio.

Katso myös