Helsingin kaupunginkirjastosta varattu aineisto omaan kotirappuun

25.09.2017

Kirjasto tulee kotiin

Helsingin kaupunginkirjasto testaa kirjastoille tarkoitettua Postin palvelua, jossa kirjastosta varattu aineisto kuten kirjat, musiikkiäänitteet sekä elokuvatallenteet toimitetaan suoraan aineiston tilaajan oman kerrostalokodin yhteisissä tiloissa olevaan Smartpost-automaattiin.

Kirjastonjohtaja Tiina Tarvonen Pasilan kirjastosta uskoo, että palvelu kiinnostaa erityisesti kiireisiä perheitä tai ihmisiä, jotka eivät ehdi käydä kirjastossa sen aukioloaikoina.

- Yhteistyö Postin kanssa mahdollistaa asiakkaillemme heidän varaamansa aineiston saamisen ja palauttamisen myös silloin, kun käynti kirjastossa ei sovi heidän aikatauluunsa. 

Kaupunginkirjaston aineisto toimitetaan asiakkaalle uudelleenkäytettävissä pakkauksissa kahden työpäivän sisällä asiakkaan valitsemaan Smartpost-automaattiin. Aineiston voi myös palauttaa Smartpost-automaatin kautta. Testijakso kestää 2017 loppuun. Tarvonen kertoo, että jo tällä hetkellä kirjaston Kotipalvelu toimittaa kirjaston aineistoa kotiin niille asiakkaille, jotka eivät sairauden, vamman tai korkean iän vuoksi pysty käymään kirjastossa. 

- Uusi palvelumme Smartpost.fi, eli digitaalinen kauppapaikka palveluille, tuo yritysten lisäksi kunnille ja kaupungeille aivan uuden mahdollisuuden tarjota palveluja asukkaille kotiin ilman lisäresusointia tai merkittäviä investointeja, sanoo johtaja Saara Pietilä Postin pakettipalveluista.

Palvelun käyttö ei ole sidottu yritysten, kaupunkien tai kunnallisten palveluiden aukioloaikoihin. Asiakkaiden ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen palveluiden saamiseksi, vaan palvelut tulevat asiakkaiden luokse.

Posti perusti palveluiden digitaalisen kauppapaikan, Smartpost.fi:n

Smartpost.fi-palvelusta voi tilata arkipäivää helpottavia palveluja. Palvelut ovat esimeriksi pesula- ja suutaripalveluja, näytönvaihto rikkoutuneeseen kännykkään, kodin remontissa tarvittavien koneiden ja laitteiden vuokrausta tai kirjaston aineistojen lainausta. Palvelusta saa tilattua myös kauppakasseja, jolloin kylmäketju taataan toimituspäivän iltaan saakka. Tilatut palvelut saa suoraan omassa taloyhtiössä olevaan Smartpost-automaattiin ja jopa valtakunnalliseen Postin pakettiautomaattiverkostoon. 

Syyskuussa auennut Smartpost.fi on kauppapaikan beta-versio, jota kehitetään jatkuvasti. Lopullinen versio on valmis vuoden 2018 alkupuolella. Palveluun tulee jatkuvasti lisää uusia yritysten, kuntien ja kaupunkien tarjoamia palveluja. Lue lisää tiedotteesta: Posti perusti palveluiden digitaalisen kauppakeskuksen ja tutustu palvelun verkkosivuihin www.Smartpost.fi.

Lisätietoja:

Kuvia tiedotusvälineiden käyttöön

www.Smartpost.fi

Helsingin kaupunginkirjasto