Vantaan vammaisneuvosto on palkinnut Tikkurilan postin esteettömyyden hyväksi tehdystä työstä. Tunnustuksen perusteissa mainittiin, että
asiakastilat ovat selkeät ja esteettömät
sisäänkäynti on suoraan kadulta
kellarissa on tilavat pysäköintitilat, josta on hissiyhteys
henkilökunta on ystävällistä ja palvelevaa.
- Olemme saanet paljon myönteistä palautetta asiakkailta, varsinkin heti silloin kun muutimme uusiin tiloihin vuoden 2015 alusta, myymälän esimies Satu Eloranta sanoo.
Postin myymälätiloista vastaava Design Manager Else-Maria Hursti kertoo, että uudistetussa myymäläkonseptissa esteettömyys huomioidaan hyvin. Hän on paitsi iloinen kunniamaininnasta, myös innostunut mahdollisuudesta saada vinkkejä vammaisjärjestöiltä. - Konsepti on kehittymässä ja esteettömyys paranee entisestään, Hursti sanoo.
Tunnustuksen saivat myös Vantaan seurakunnan Olotila ja Myyrmäessä toimiva taidetalo Toteemi. Kunniamaininnat jaettiin 12. lokakuuta pääkaupunkiseutujen vammaisneuvostojen esteettömyysaamupäivässä.