Postin sitoumus: 30 % pois hiilidioksidipäästöistä

30.05.2016

Yhteiskuntasitoumus on pitkän aikavälin tahtotila tulevaisuuden Suomesta – ”Suomi, jonka haluamme 2050”. Siinä julkishallinto sitoutuu edistämään kestävää kehitystä yhdessä muiden toimijoiden kanssa työssään ja toiminnassaan. Yhteiskuntasitoumuksen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi eri toimijat voivat antaa omia toimenpidesitoumuksia.

- Postissa on tehty jo pitkään työtä päästöjen vähentämiseksi. Kahden vuoden aikana solmitut huimat 260 sitoumusta kannusti meidätkin mukaan omalla sitoumuksellamme. Suomen suurimpana kuljetus- ja jakeluyrityksenä meillä on merkittävä rooli ympäristöystävällisen ja energiatehokkaan kuljetustoiminnan kehittäjänä, yritysvastuujohtaja Appu Haapio Postista sanoo.

Jokainen postilainen mukana ympäristötyössä

Postin tavoitteena on vähentää absoluuttisia hiilidioksidipäästöjä 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä (vertailuvuosi 2007). Sitoumus tukee osaltaan myös YK:n kestävän kehityksen tavoitetta toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan (SDG 13).

Noin 85 prosenttia Postin hiilidioksidipäästöistä Suomessa syntyy kuljetuksista ja autojen päästöistä. Tehokas reittisuunnittelu, korkea käyttöaste ja kuljetusten yhdistely parantavat kuljetusten ympäristötehokkuutta. - Kaikissa Postin autoissa on ajotapaseurantalaite ja olemme panostaneet taloudellisen ajotavan koulutukseen, Haapio kertoo.

Myös kiinteistöissä tehdään systemaattista työtä energiatehokkuuden parantamiseksi. Suomessa kiinteistöissä käytetään 100-prosenttisesti uusiutuvaa vesivoimalla tuotettua sähköä.

Henkilöstö on mukana ympäristötyössä. Postilaisille tarjotaan tietoa ja mahdollisuuksia toimia ympäristötehokkaalla tavalla. – Olemme saaneet hyviä ympäristöasioihin liittyviä kehitysehdotuksia aloitejärjestelmän kautta, Haapio iloitsee.

Yhteiskuntasitoumus viettää 2-vuotissyntymäpäiviään Kestävän kehityksen viikolla 30.5.-5.6.2016.

Lue lisää www.sitoumus2050.fi

Postin hiilidioksidipäästöt 30 % pienemmiksi vuoteen 2020 mennessä