Posti yrityksenä
Hallinnointi
Vastuullisuus
Ura meillä
Media

Postin Kajaanin terminaalin rahdinkäsittely- ja kuljetuspalvelut uudelle omistajalle

19.09.2016

Postin Ojakatu 2:ssa Kajaanissa sijaitsevan rahtiterminaalin rahdinkäsittely- ja kuljetuspalvelut siirtyvät Kuljetusliike Reino Luttinen Oy:lle 1.10.2016. Rahdinkäsittelystä ja kuljetuspalveluista vastaava henkilöstö (21 henkilöä) siirtyy uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Muutoksella ei ole vaikutusta asiakkaille tarjottavaan palveluun.

- Muutos on osa Postin palvelujen ja kilpailukyvyn kehittämistä, josta hyötyvät myös asiakkaat. Alihankinnan ja muiden ulkoa ostettujen palvelujen avulla saamme lisää joustavuutta palvelukysynnän vaihteluihin, kertoo aluepäällikkö Eikka Urpilainen Postista.

Kuljetusliike Reino Luttinen Oy on Postin pitkäaikainen kumppaniyritys, joka on toiminut alihankkijana Kajaanin rahtiterminaalissa useita vuosia. Nyt tehtävä muutos järkevöittää tilankäyttöä ja kuljetusten yhdistämistä.

Kajaanin Taitokadun terminaalissa tehtävät Postin perusjakelun ja palvelukuljetuksen toiminnot eivät kuulu muutoksen piiriin. Muutoksella ei myöskään ole vaikutusta Postin muihin palveluihin.

Postilla on 37 terminaalia eri puolilla Suomea. Kajaanin rahtiterminaalin toiminta-alueeseen kuuluvat Kajaani, Sotkamo, Kuhmo, Puolanka, Suomussalmi, Ristijärvi, Hyrynsalmi ja Paltamo.