Posti voitti taas kultaa Driver's Challenge -ajotaitokisassa - Tiimityö toi Postin Arimo Sirenille ja Juhani Vuolalle voiton Belgiassa

21.11.2016

Arimo Siren ja Juhani Vuola edustivat Suomea voitokkaasti kansainvälisen postijärjestön IPC Drivers' Challenge -ajotaitokisassa 16.-17.11.2016. Postilaiset kilpailivat formula-ajoistakin tutulla Spa-Francorchamps´n moottoriradalla Belgiassa. Voitto on jo toinen putkeen, sillä edellisen kerran kultaa tuli Postin isännöimissä kisoissa Ivalossa keväällä 2015

Isäntämaa Belgian bpostin joukkue nousi hopealle. Kolmannelle sijalle suoriutui Irlannin An Post.

- Vuoden 1991 ensimmäisestä Postin ajotaitomestaruudestani tähän päivään kilpailu on muuttunut todella paljon. Tässä kilpailussa ei olisi pärjätty näin hyvin ilman tiedon käsittelyä. Itse tein ajoanalyysit ja suunnitelmat ekoradan ja Agility-radan ajamisesta. Juhani Vuola teki taloudellisuusajon Excel-analyysin, josta nähtiin, mikä on olennaista tulevassa kisassa. Tiedonkäsittelytaito yhdistettynä ajotaitoon toi sitten voiton, sanoo Suomen karsintakilpailun syyskuussa voittanut postinjakaja Arimo Siren.

IPC Drivers' Challenge -ajotaitokilpailuun osallistui kahdeksan maan postien joukkueet: An Post (Irlanti), bpost (Belgia), Correos (Espanja), CTT Correios (Portugali), Posti (Suomi), Posten Norge (Norja), PostNL Mail, PostNL Parcels (Alankomaat) and PostNord (Ruots ja Tanska). Suomen postilaiset ovat harjoitelleet taloudellista ajotapaa työssään jo pari vuotta ja renkaidenvaihtokin oli joukkueella tuoreessa muistissa.

- Eurooppalaiset postit ovat kaikki samassa tilanteessa vähenevien kirjelähetysten ja kasvavien pakettimäärien kanssa. Kaikki hakevat uutta kauppaa lisäpalveluiden kautta: kotiinkuljetuksia, sähkömittarin luentaa, jopa kotipakastimien täyttämistä. Meidän nurmikonleikkuu koettiin hauskaksi tavaksi osoittaa, että postit ovat murroksessa ja ovat valmiita hakemaan uutta liiketoimintaa, Postin Jakelun johtaja Juhani Vuola kertoo.

Tärkeänä teemana ympäristöystävällisyys

IPC:n jäsenposteilla on käytössään yhteensä 100 000 rakennusta ja 500 000 ajoneuvoa. Työntekijöitä on lähes kaksi miljoonaa. Postien toiminta tuottaa noin puoli prosenttia jäsenmaiden hiilidioksidipäästöistä, joten ympäristöystävällisten kulkuneuvojen hankinta ja niiden taloudellinen käyttäminen vaikuttavat osaltaan koko maailman tulevaisuuteen.

Suomessa kaikki Postin jakamat kirjeet, lehdet, paketit ja suoramainokset ovat automaattisesti 100-prosenttisesti hiilineutraaleja Posti Green -palveluja. Alennamme polttoaineen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä tehokkaalla reittisuunnittelulla, kuljetusten yhdistelyllä sekä ympäristön huomioivalla ajotapakoulutuksella.

Posti vähentää ympäristöohjelmansa kautta aktiivisesti hiilidioksidipäästöjä. Posti nollaa Posti Green -tuotteiden kuljettamisesta ja jakelusta aiheutuneet päästöt osallistumalla kansainvälisiin ilmastoprojekteihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun yhden kirjeen kuljettaminen tuottaa 20 grammaa hiilidioksidia, Posti varmistaa sertifioitujen ilmastoprojektien avulla, että toisaalla tuotetaan saman verran vähemmän. Palvelujen hiilidioksidipäästöt lasketaan osana vuotuista ympäristölaskentaa.

IPC:n tiedote (englanniksi)