Posti uudistaa palveluaan - postinjakeluaika laajenee iltaa kohti

18.04.2016

Posti uudistaa jakelureittejä ja laajentaa postinjakelua kohti iltaa. Se mahdollistaa jatkossa postilähetysten lisäksi erilaisten palvelujen, pakettien ja tuotteiden toimittamisen aiempaa joustavammin kotiin asti myös ilta-aikaan. 25.4. alkavat muutokset näkyvät osalle postinsaajia totutusta poikkeavana postinjakeluaikana.

Posti jakaa erilaisia tuotteita kaikkina viikonpäivinä: sanomalehtiä seitsemänä päivänä viikossa, paketteja kuutena päivänä viikossa ja muuta postia viitenä arkipäivänä viikossa. Jakelua tehdään aamusta iltaan ja mahdollisimman järkevästi kuljetuksia yhdistämällä.

Uusia palveluja kotiin asti myös iltaisin

Muutoksen taustalla ovat kirjeiden ja lehtien jakelumäärien voimakas väheneminen ja toisaalta erilaisten kotiin toimitettavien palvelujen kysynnän kasvu.

- Ihmisten ajankäyttö on muuttunut. Esimerkiksi aika perheen kanssa painottuu yhä myöhempään iltaan ja monet palvelut halutaan vasta silloin. Posti voi tuoda myös aivan uusia palveluja kotiin asti. Postinjakajiemme mukana kulkee jo nyt paljon muutakin kuin kirjeitä ja lehtiä, kertoo jakelusta vastaava johtaja Juhani Vuola Postista.

Verkkokaupalle ja pakettipalveluille, koti- ja turvallisuuspalveluille, elintarvikelogistiikalle ja muille lähilogistiikan palveluille laajat palveluajat ovat yhä tärkeämpiä.

Uudistus hillitsee jakelukustannusten nousua

Digiaika näkyy kirjeiden ja lehtien jakelumäärien laskuna. Esimerkiksi lehtiä jaetaan nyt saman verran kuin 1950-luvulla.

- Mitä vähemmän kirjeitä ja lehtiä on jaettavana, sitä suuremmaksi nousee yksittäisen lähetyksen käsittelykustannus. On selvää, että meidän täytyy kehittää yhdessä asiakkaidemme kanssa uusia toimintatapoja, sillä hintojen korottaminen ei ole kestävä ratkaisu, Juhani Vuola korostaa.

Uudistuksen myötä päivän postinkäsittelyä voidaan rytmittää kulloisenkin postimäärän ja jakelutarpeen mukaisesti. Näin pystytään varaamaan erilaisiin tilanteisiin mahdollisimman oikea määrä tekijöitä ja kohdentaa palvelut kysynnän vaihtelujen mukaan, kuten monella muullakin palvelualalla.