Posti tarkastelee kirjelaatikoiden määrää ja paikkoja Joensuussa

27.10.2016

Posti on selvittänyt kirjelaatikoiden käyttöä Joensuussa. Osa kirjelaatikoista sijoitetaan uusille asiakaspaikoille ja samalla kirjelaatikoiden määrää karsitaan nykyisestä niiden vähäisen käytön takia. Muutaman kirjelaatikon tyhjennysaika muuttuu myöhäisemmäksi. Muutokset tehdään marraskuun aikana.

- Muokkaamme kirjelaatikkoverkostoa vastaamaan asiakkaiden nykyisiä käyttötarpeita. Kirjepostin määrän vähentyessä myös kirjelaatikoiden käyttö on vähentynyt. Tavoitteenamme on siirtää laatikoita sinne, missä ne palvelevat kirjeitä ja kortteja postittavia asiakkaitamme parhaiten. Vähäisessä käytössä olevat laatikot poistamme katukuvasta. Muutamme myös muutaman kirjelaatikon päivittäistä tyhjennysaikaa, aluepäällikkö Ari Korhonen Postista kertoo.

Muutoksen jälkeen alueella palvelee edelleen kattava yli 60 kirjelaatikon verkosto nykyisen runsaan 80 laatikon sijasta. Kirjepostia voi jättää myös posteihin.

Kirjelaatikoiden muutoksista tiedotetaan niiden kyljissä olevissa infolapuissa. Tietoa saa myös Postin asiakaspalvelusta sekä Postin nettisivuilla olevasta kirjelaatikkohausta.

Postilla on kaikkiaan noin 6300 kirjelaatikkoa eri puolilla Suomea. Postinjakajat ja kuljettajat keräävät postilähetykset laatikoista jakelu- ja keräilykierrosten yhteydessä. Kirjelaatikoiden käyttöastetta seurataan säännöllisesti. Laatikoita poistetaan ja siirretään uusille asiakaspaikoille, mikäli ne ovat vähäisessä käytössä tai vaikka jatkuvan ilkivallan kohteena.