Posti yrityksenä
Hallinnointi
Vastuullisuus
Ura meillä
Media

Posti ja Ilkka-Yhtymä jatkavat yhteistyötä sanomalehtien jakelussa

22.12.2016

Posti Oy ja Ilkka-Yhtymä Oyj jatkavat tiivistä yhteistyötään sanomalehtien jakelussa. Tänään tehdyn sopimuksen mukaan Posti hoitaa Ilkka-Yhtymän maakunta- ja paikallislehtien varhaisjakelun taajamissa sekä perus- ja viikonloppujakelun haja-asutusalueilla vuoden 2018 loppuun asti.

- Postille Ilkka-Yhtymä on pitkäaikainen kumppani ja nyt uusi sopimus tarjoaa Ilkalle ja Pohjalaiselle selkeän jakelunäkymän vuoden 2018 loppuun huolimatta postilakiuudistuksen keskeneräisyydestä. Sopimus takaa lehdille nykyisen kaltaisen varhaisjakelun lisäksi viitenä päivänä viikossa toteutettavan perusjakelun ja viikonloppujakelun niiden päälevikkialueilla, sanoo Postin Lehtipalveluista vastaava johtaja Risto Savikko.

- Olemme tyytyväisiä tähän sopimukseen, joka jatkaa Ilkka-Yhtymän ja Postin pitkää yhteistyösuhdetta. Meille on tärkeää, että sopimuksella Posti tuottaa meidän tarvitsemat seitsemänpäiväiset jakelupalvelut postilakiuudistuksen voimaantulosta huolimatta, toteaa toimitusjohtaja Matti Korkiatupa Ilkka-Yhtymä Oyj:stä.

Risto Savikon mukaan neuvoteltu jakeluratkaisu varmistaa Ilkan ja Pohjalaisen kustannustehokkaat jakelut. Osapuolet ovat sopineet käynnistävänsä neuvottelut vuoden 2019 jakeluratkaisusta heti, kun uusi postilaki on vahvistettu.

Postin strategiassa kirjeiden ja lehtien jakelu pysyy jatkossakin Postin ytimessä, vaikka niiden jakelumäärät ovat laskusuunnassa. Postin tavoitteena on jakelu-uudistusten ja kustannustehokkaan toiminnan avulla pidentää postipalvelujen elinkaarta mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen.

- Useat sanomalehtikustantajat ovat kiinnostuneita Postin tarjoamista sanomalehtien varhaisjakeluratkaisuista kovenevasta kilpailutilanteesta huolimatta. Tällä hetkellä viidestä julkisesti listatusta sanomalehtikustantajasta neljä käyttää Postia varhaisjakelussa ja aiomme vahvasti pysyä lehtijakelussa mukana, sanoo Savikko.