Muutoksia postimaksuihin 15. helmikuuta

11.01.2016

Postin kuluttajille tarjoamiin käteispalvelujen hintoihin tulee muutoksia helmikuussa 2016.

Posti siirtyy kokonaisuudessaan kuluttajille tarjottavien käteispalvelujen osalta Euroopassa yleisesti käytettyyn hinnoitteluun, jossa kaikilla kotimaan ja ulkomaan kirjelähetyksillä on omat taksansa. Myös muihin käteismaksullisiin postipalveluihin tulee korotuksia.

Taustalla on postilähetysten määrän voimakas väheneminen. Sen myötä yksittäisen lähetyksen jakelukustannus on sitä kalliimpi, mitä vähemmän on jaettavaa. Suomalaiset kotitaloudet käyttävät korttien, kirjeiden ja pakettien lähettämiseen yhteensä keskimäärin noin 30 euroa vuodessa, joten vuositasolla korotus kotitaloutta kohti on noin 2-3 euroa.

Posti tehostaa toimintaansa monilla tavoilla kustannusten hillitsemiseksi ja samalla tarjoaa asiakkaille postipalveluja verkossa ja mobiilisti ajasta ja paikasta riippumatta.

Kirjelähetysten maksut eriytyvät - näin lähetät ulkomaille

- Maailmalla on yleinen tapa, että kotimaan ja ulkomaan kirjelähetyksillä on omat taksansa. Nyt muutamme myös ulkomaan alimman painoluokan maksun vastaamaan paremmin kustannuksia, johtaja Ulla Seppälä Postista toteaa.

Ulkomaan kirjelähetyksissä enintään 20 grammaa painavan kirjeen tai kortin maksu on jatkossa Priority-luokassa 1,30 euroa ja Economy-luokassa 1,20 euroa. Ulkomaan kirjeisiin sopivat postimerkit (1,30 euroa) julkaistaan 26. helmikuuta. 1. ja 2. luokan ikimerkit käyvät maksuksi myös ulkomaille kymmen sentin lisämerkin kanssa.

Yleisimmät postimaksut muuttuvat 15. helmikuuta 2016. Kotimaan 1. luokan postimerkin hinta nousee 1,20 euroon (ennen 1,10 euroa) ja 2. luokan postimerkin hinta 1,10 euroon (ennen 1,00 euroa).  

Muutoksia tulee myös Postin edelleenlähetys- ja jakelun keskeytyspalvelujen sekä pakettipalvelujen hintoihin. Postista lähetettävän, enintään 2 kiloa painavan postipaketin hinta on jatkossa 8,10 euroa (ennen 7,90 euroa). Edullisimman, pakettiautomaatilta tai verkosta itsepalveluna lähetettävän S-kokoisen paketin hinta on jatkossa 7,10 euroa (ennen 6,90).

Korotuksiin vaikuttaa postilähetysten jakelumäärien voimakas väheneminen, jonka taustalla on sähköisen viestinnän yleistyminen. Tammi-syyskuussa 2015 osoitteellisia kirjeitä lähetettiin 7 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Postimaksujen on katettava lähetyksen keräily-, kuljetus-, lajittelu- ja jakelukustannukset, joita ei tehostamistoimenpiteistä huolimatta pystytä alentamaan postin vähenevää määrää vastaavasti.   

Sähköiset palvelut helpottavat kuluttajien arkea

Monet postipalvelut ovat saatavilla verkossa tai mobiilisti. Sähköiset palvelut helpottavat kuluttajien arkea.

Suurin osa kuluttajien pientavaralähetyksistä on paketteja ja siten lähetystenseurannan piirissä. Asiakkaat arvostavat vastaanottamisen helppoutta ja tietoa siitä, missä lähetys kulkee. Postilla on tällä hetkellä 1 400 palvelupistettä eri puolella Suomea. Uusista palveluista Oma Noutopiste, eli paketin ohjaaminen mieluisimpaan noutopaikkaan, on suosittu mobiilipalvelu. Pakettiautomaatteja käyttävät kaikenikäiset ja ne ovat myös nettikirpparin käyttäjien suosiossa. Pakettikortin voi tulostaa myös netissä ja jättää lähetyksen postiin

Netpostilla on noin 630 000 vastaanottaja-asiakasta, ja se on vakiinnuttanut asemansa kuluttajien suosimana sähköisen postin vastaanottotapana. Laskut ja esimerkiksi palkkakuitit ovat Netpostissa käytettävissä ajasta ja paikasta riippumatta.

Aito kortti tai kirje lämmittää edelleen - vuoden toiseksi suosituin korttisesonki helmikuussa

Digitalisaation myllertäessä myös postikortti lämmittää. - Itse asiassa postikortti on nykyään merkityksellisempi kuin koskaan, sillä sen välittämät viestit erottuvat edukseen aina vain voimakkaammin sähköisen viestinnän lisääntyessä, Senior Marketing Manager Laura Luoma Postista sanoo.

Pian käsillä on joulun jälkeen vuoden toiseksi suosituin postikorttisesonki. Suomalaiset viettävät ystävänpäivää nimenomaan ystävyyden ylistämiseen, ei niinkään romanttisesti. - Postikortti on meille suomalaisille sopiva tapa kertoa asioita, joita ei ole helppo sanoa ääneen. Ystävänpäiväkortti on tunteiden viestinviejä, Luoma toteaa.

 

Ystävänpäiväpostimerkit ilmestyvät 22. tammikuuta

Lisätietoja kuluttajien palveluista ja hinnoista: posti.fi/hinnat ja Postin asiakaspalvelu.

Postimerkkejä voi ostaa noin 3 200 myyntipisteestä tai Postin verkkokaupasta www.posti.fi/ostoksille. Paketteja voi lähettää 482 pakettiautomaatista sekä noin tuhannesta postista ympäri Suomen. Paketin voi myös maksaa kätevästi verkossa posti.fi/lahettaminen tai Postin mobiilisovelluksella.