Luonto juhlii loppuvuoden postimerkeissä

16.05.2016

Mukana myös taidetta, perinteitä ja joulua

Postilta tulee syys-lokakuussa 2016 myyntiin seitsemän postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä 27 erillistä postimerkkiä. Saimaannorppa, sienet ja jokamiehenoikeudet saavat omat merkkinsä. Lisäksi postimerkeissä esitellään nykypäivän taidetta sekä vuosisatoja vanhaa vaivaisukkoperinnettä. Joulumerkit tulevat kuvituskilpailusta. Lisäksi julkaistaan ulkomaan tervehdyksiin sopiva talviaiheinen merkki.

Uhanalaiset eläimet -arkki yhteistyössä WWF:n kanssa

Syyskuun 9. päivä ilmestyy uudenlainen 30 kappaleen postimerkkiarkki uhanalaisista eläimistä. WWF Suomen kanssa yhteistyössä julkaistavissa postimerkeissä esiintyy kolme uhanalaista eläinlajia Suomen luonnosta: saimaannorppa, kääpiötytönkorento ja kiljuhanhi.

1. luokan postimerkit ovat Petteri Mattilan käsialaa. Merkkien kääntöpuolella on tietoa lajeista ja niiden suojelemisesta sekä WWF:n suojelutyöstä.

Jokamiehenoikeudet 100-vuotiaassa Suomessa

Suomessa jokainen voi nauttia luonnosta riippumatta sen omistussuhteista. Tätä oikeutta kunnioittaa Suomi 100 vuotta -sarjan Jokamiehenoikeudet -postimerkit. Kuuden 1. luokan postimerkin vihon on suunnitellut Jussi Kaakinen.

- Kuvissa on edustettuna eri vuodenajat, yleisimmät luonnonympäristöt ja ihmisiä lapsesta vanhukseen. He ovat luonnossa mielellään ja osaavat toimia siellä oikein, Kaakinen kuvailee.

Postimerkit julkaistaan 9. syyskuuta.

Rakkaudesta sieniin

Syyskuun 9. päivä postimerkkeihin nousevat Suomen metsäsienistä himoitut keltavahvero, isohapero, mustatorvisieni, kuusenleppärousku ja tuoksuvalmuska eli matsutake. Posti on suunnitellut viiden 1. luokan postimerkin vihon tiiviissä yhteistyössä sienitietoutta edistävän Sieni-ihmiset ry:n kanssa.

Postimerkkien suunnittelijat ovat graafikkolegenda Erik Bruun, fotorealistista tyyliä käyttävä graafikko Minni Havas, kalakuvituksistaan tunnettu Sakke Yrjölä, luontoaiheisiin erikoistunut muotoilija Teemu Järvi sekä maalari Tiina Suikkanen. Postimerkkivihon graafisesta suunnittelusta vastaa Dog Design. Julkaisun ensipäivänkuoren ja -leiman suunnittelee Erik Bruun.

Lue lisää Ruokasienet-postimerkkien synnystä

Art Post II

Posti tuo esiin suomalaista uutta kuvataidetta neljän 1. luokan postimerkin julkaisulla. Art Post II -pienoisarkki on jatkoa syksyn 2015 julkaisuun. Merkkien taiteilijat ovat Ville Andersson ja Eeva-Riitta Eerola.

- Postimerkit saivat alkunsa Nick Caven Love letter-nimisestä balladista. Kappaleen herkkä ja toiveikas tunnelma kertoo, miten paljon tunnetta yksi kirje voi sisältää. Postimerkeillä tahdon kehottaa kaikkia jatkamaan tätä kaunista perinnettä: kirjeiden kirjoittamista toisillemme, Adersson kertoo.

- Maalaamisessa minua kiinnostaa se, miten maalaus mahdollistaa asioiden kokemuksellisuuden ja monia samanaikaisia lukutapoja. Toivon näiden postimerkkien osaltaan lisäävän kiinnostusta niin nykytaidetta kuin laajemminkin visuaalista kulttuuriamme kohtaan, Eerola sanoo.

Postimerkit julkaistaan 9. syyskuuta.

Vaivaisukkoperinnettä vaalien

10. marraskuuta myyntiin tulevien Vaivaisukkoperinnettä-merkkien aiheina ovat Soinin vaivaisakka sekä Alajärven ja Hauhon vaivaisukot. Kuuden merkin pienoisarkissa julkaistaan postimerkit myös samojen paikkakuntien kirkoista. Merkit on suunnitellut Anssi Kähärä.

Vaivaisukko on kirkon seinään kiinnitetty maalattu puuveistos, jonka rinnassa olevaan aukkoon voi laittaa rahaa. Ne toimivat peruspalvelun pioneereina jo ennen sosiaaliturvan kehittymistä - varhaisimmat jo 1600-luvulta saakka. Vaivaisukot ovat omilla paikkakunnillaan suosittuja nähtävyyksiä.

Lue lisää Vaivaisukkoperinnettä-postimerkkien synnystä

Joulupostimerkit kuvituskilpailun kautta

Tämän vuoden jouluaiheiset postimerkit tulevat Postin ja Kuvittajat ry:n suunnittelukilpailusta. Kotimaan joulutervehdys on helsinkiläisen Sari Airolan käsialaa ja 1. luokan postimerkin on suunnitellut espoolainen Sini Ezer.

- Yksi joulun tärkeimmistä asioista itselleni on ystävyys ja toisista välittäminen. Halusin tuoda merkkiin ystävyyttä ja lämpöä.  Otin mukaan klassiset hahmot suomalaisesta joulukuvastosta eli poron ja tontun. Merkissä kuvaan näiden kahden ystävyyttä joulumatkalla, Airola kertoo Juokse porosein -postimerkistä.

- Tyttö ja orava -merkin aiheeksi nousi jakamisen ilo. Hain kuvaan perinteikästä joulutunnelmaa, mutta samalla yritin tuoda mukaan jotain uutta ja raikasta sommittelulla ja värimaailmalla, Ezer kuvailee Tyttö ja orava -merkkiä.

Postimerkit julkaistaan 10. marraskuuta.

Punainen tupa talvisiin tervehdyksiin ulkomaille

Perinteinen punainen tupa lumisessa maisessa kuvittaa 1,30 euron arvoista postimerkkiä. Se on tarkoitettu 1. luokan lähetyksiin ulkomaille. Postimerkin on suunnitellut graafinen suunnittelija Paula Salviander. Myös Punainen tupa -postimerkki julkaistaan 10. marraskuuta.

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin:
www.posti.fi/ostoksille.