Digitaalinen loikka logistiikkaan Postin ja Unifaunin yhteistyön myötä

03.02.2016

Posti uudistaa yritysasiakkaille suunnattuja palvelujaan vaiheittain vuoden 2016 aikana. Uudistamista tapahtuu palveluvalikoimassa, itseasioinnissa ja tilauskanavissa - uudistukset perustuvat Postin asiakkaiden palvelu- ja asiointitarpeisiin. Yksi uudistamisen kohde on siirtyminen nykyisten tilauskanavien sijaan yhteen yritysasiakkaiden käyttämään tilauskanavaan ja järjestelmään Postin paketti- ja rahtipalveluiden osalta. Postilla on yhteensä yli 200 000 yritysasiakasta.

- Digitalisaatio vaikuttaa niin asiakkaiden kuin Postin toimintaan. Posti haluaa tarjota sujuvamman arjen asiakkailleen kehittämällä asiakkaiden suosimia itsepalvelukanavia myös teknologisten ratkaisuiden osalta. Siirrymme käyttämään paketti- ja rahtipalveluiden tilaamisessa, ennakkotietojen lähettämisessä ja kuljetusasiakirjojen tulostamisessa vain yhtä, suomalaisille yrityksille ja Postin asiakkaille tuttua, SaaS-järjestelmää. Järjestelmä on meillä nimetty "Posti SmartShip" -tilauskanavaksi, sanoo Postin verkkopalveluista vastaava johtaja Sami Masala.

Posti valitsi rinnalleen eurooppalaisista järjestelmätarjoajista yhteistyökumppanin, joka voi tarjota Postille ja sen asiakkaille ainutlaatuisen ratkaisun. Unifaun on tuottanut luotettavasti jo useampia innovatiivisia ja korkealaatuisia kuljetushallinnan palveluita monessa maassa, joiden käyttäjäkokemus niin kuljetusliikkeille kuin kuljetuspalveluiden tilaajille on ensiluokkaisella tasolla.

- Yhteistyömme nostaa Suomen kuljetusalan digitalisoinnin tasoa merkittävästi. Olemme tehneet Postin kanssa jo vuodesta 2010 yhteistyötä rahtituotteiden tilauskanavan kanssa. Uusi kaikki Postin paketti- ja rahtituotteet yhdistävä tilauskanava on iso askel eteenpäin yhteistyössämme, joka tulee yksinkertaistamaan Postin asiakkaiden elämää ja parantamaan asiakaskokemusta. Samalla Posti pystyy tehostamaan omia toimintojaan ja prosessejaan, sillä uusi tilauskanava kattaa Postin heterogeenisen ja monikanavaisen asiakaskunnan erinäiset tarpeet ja vaatimukset. Se, että Postin kumppaniksi valikoitui Unifaun, on osoitus teknologiamme vahvuuksista sekä osaavasta ja sitoutuneesta organisaatiostamme. Odotamme innolla kuljetusalan markkinoiden kehittämistä eteenpäin yhdessä Postin kanssa uuden Posti SmartShip -tilauskanavan myötä, kertoo Unifaunin Suomen maajohtaja Kim Friman.

Euroopan suurimpien järjestelmätoimittajien joukossa toimiva Unifaun, jonka järjestelmiä käytetään 74 maassa, on tuonut vuonna 2009 pilvipalveluna toimivat kuljetusten hallintajärjestelmät myös Suomeen. Unifaun on toiminut pioneerina kehittäen kuljetusliikkeiden ja tavarantoimittajien ekosysteemiä parantaen suomalaisten yritysten kilpailukykyä. Yhteistyö Postin kanssa tulee vahvistamaan ja kasvattamaan Unifaunin ekosysteemiä entisestään ja Posti tarjoaa uudistamisen myötä asiakkailleen entistä monipuolisemman asiointiympäristön. Yksi Postin painopisteistä on asiakaskokemus ja yhden yhteisen tilauskanavan avulla Posti ottaa askeleen kohti parempaa asiakaskokemusta.

- Uskomme, että Unifaun tuntee suomalaisten asiakkaiden tarpeet ja on jo pitkään kehittänyt palvelujaan heidän tarpeisiin. Jatkuva kehitystyö, innovointi ja määrätietoinen asiakaskokemuksen parantaminen mahdollistaa hyvän yhteistyön. Tästä on erinomaisen hyvä jatkaa eteenpäin, sanoo Masala.