Posti työllistää joulunaikaan 3 350 kausityöntekijää

10.11.2015

Posti varautuu jouluun työllistämällä tänä jouluna 3 350 kausiapulaista eri puolilla maata. Määrä on hieman edellisvuosia suurempi. Eniten lisätyövoimaa tarvitaan joulutervehdysten ja pakettien lajitteluun sekä postinjakeluun. 

Joulu on Postissa vuoden kiireisintä aikaa - viime vuonna suomalaiset lähettivät noin 34 miljoonaa joulutervehdystä. Joulu on myös Suomen suurin pakettisesonki - viime vuonna Posti toimitti noin 32 miljoonaa pakettia.

Kausiapulaiset aloittavat työskentelyn tyypillisesti joulukuun puoliväliin mennessä. Työsuhteen pituus voi vaihdella tehtävän mukaan parista viikosta pariin kuukauteen. Joulun ruuhkahuippu ajoittuu parille joulunalusviikolle, jolloin joulutervehdysten viimeiset lähetyspäivät ovat käsillä ja postin määrä suurimmillaan.

- Pystymme tarjoamaan työtä joustavasti kaikenikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville ihmisille, mutta suurin osa joulutyöntekijöistämme on opiskelijoita. Tuntuu mukavalta, että pystymme tarjoamaan sadoille nuorille heidän elämänsä ensimmäisen työpaikan. Meille on tärkeää, että kohtelemme kausityöntekijöitä tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa ja annamme heille hyvän perehdytyksen turvalliseen työntekoon, sanoo henkilöstöjohtaja Tuuli Niininen.

Viime vuonna Postin joulutyö kiinnosti noin 7 000 hakijaa, joista työpaikan sai noin joka toinen.

Postin 3 350 joulutyöntekijän valinnat ovat parhaillaan käynnissä. Esimerkiksi Helsingin postikeskuksessa lähes kaikki 700 työntekijää on jo valittu, mutta joihinkin paikkoihin hakuaikaa on vielä jäljellä. Avoimia työpaikkoja voi selata ja niihin hakea osoitteessa www.posti.com/tyopaikat. Tehtäviin vaaditaan yleisesti 18 vuoden ikää, mutta tästä on myös poikkeuksia. Ikävaatimukset ja hakuajat kannattaa tarkistaa kustakin työpaikkailmoituksesta erikseen.

Posti palvelee sekä verkossa että 1 400 palvelupisteessä

Postin asiakkailla on valittavanaan jouluasiointiin monipuolinen ja kattava Postin palvelupisteverkosto.

Postin verkkokaupasta (www.posti.fi/ostoksille) voi ostaa joulumerkkejä ja -kortteja tai lähettää aidot joulukortit omista kuvista.

Postin mobiilisovelluksella voi esimerkiksi seurata omien pakettien kulkua, etsiä lähin posti, pakettiautomaatti tai kirjelaatikko, hakea postinumeroita tai lähettää aitoja joulukortteja omista kännykkäkuvista.

Joulun alla suurin osa Postin omista myymälöistä on auki 8.12. lähtien arkisin klo 20 asti, lauantaisin klo 10-16 ja sunnuntaisin klo 12-16. Yrittäjien hoitamat postit noudattavat omia aukioloaikojaan.