Lahti 110 vuotta -omakuvapostimerkki ilmestynyt

10.04.2015

Lahden merkkivuoden kunniaksi tehtiin Postissa erityispainos Lahti-aiheista postimerkkiä. Postimerkissä on Lahden kaupunkinäkymää 1900-luvun alusta. Omakuvapostimerkkinä toteutettu erikoispainos ilmestyi 10.4. ja sitä on saatavana Lahden Kauppakeskus Valossa sijaitsevasta Postista sekä Aleksanterinkadun postista Kauppakeskus Triosta. Posti on mukana perjantaista sunnuntaihin myös Fellmannian Lapoex 2015 -tapahtumassa, jossa merkkiä on myytävänä.

– Halusimme juhlistaa Lahden 110-vuotista historiaa postimerkillä, josta näkyy ajan havinaa ja toisaalta tuttuja paikkoja. Kuvassa näkyy muun muassa Lahden vanha tori, joka on nyt uudistumassa, myyntiesimies Kirsi Karstila Lahden Aleksanterinkadun Postista kertoo.

Kaupunkinäkymän kuvaaja on tuntematon.

Lisätietoja: