Ilmakitara soi postimerkissä Ilmakitaransoiton MM-kisojen 20-vuotisjuhlan kunniaksi

25.05.2015

Ilmakitaransoiton MM-kilpailuilla on jo 20-vuotiset perinteet. Ilmakitarat soivat jälleen 26.–28.8., kun alan konkarit ja nousevat tähdet kilpailevat lajin kuninkuudesta Oulussa. Posti julkaisee juhlavuoden kunniaksi 25.5. paikallisen postimerkin, jossa esiintyy ilmakitaransoiton hallitseva maailmanmestari, japanilainen muusikko Nanami ”Seven Seas” Nagura
 
– Tapahtuma kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta ja kerää suuren yleisön Ouluun. Tällä merkillä kelpaa lähettää postikortit tapahtumasta ja levittää lajin ilosanomaa, myyntiesimies Risto Määttälä Postista kertoo.

Ilmakitaransoiton MM-kisojen viralliset osakilpailumaat avasivat kisakauden jo maaliskuussa. Karsintakiertueita käydään muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Hollannissa ja Saksassa. Viime vuonna tiukkaan finaaliin osallistui 16 soittajaa.

Merkkiä myyvät useimmat Oulun postit ja lisäksi merkkiä on myynnissä Postin omissa myymälöissä Raahessa, Kajaanissa, Kuusamossa, Kemissä, Rovaniemellä ja Torniossa. Merkin voi tilata 25.5. alkaen myös verkosta valitsemalla sen kuvan Omakuvapostimerkkiin