Anttila Oy yhdeksi Postin suurimmaksi logistiikka-asiakkaaksi

17.12.2015

Kuvassa vasemmalta Markus Roschel, Anttila Oy:n toimitusjohtaja ja Jukka Rosenberg, Postin Paketti ja Logistiikkapalvelujen johtaja.

Anttila Oy ja Posti ovat allekirjoittaneet sopimuksen Suomessa kaikkien Anttila Oy:n tavaratalojen ja verkkokauppojen toimitusketjupalveluista.

Sopimuksen myötä Posti vastaa yhteensä 25:n Anttila- ja 9:n Kodin1-tavaratalon sekä Anttila.com- ja Kodin1.com-verkkokauppojen varastointipalveluista lisäarvopalveluineen, tuotteiden kuljetuksista varastoista myymälöihin ja verkkokauppatuotteiden kuljetus- ja palautuspalveluista kuluttaja-asiakkaille.  

- Olemme erittäin innoissamme, että Suomen yksi suurimmista kaupanalan toimijoista valitsi Postin koko toimitusketjunsa logistiikkakumppaniksi. Kykenemme yhdistämään ainutlaatuisella tavalla Anttilan verkkokaupan ja tavaratalojen tuotteiden varastoinnin lisäarvopalveluineen yhteen paikkaan, josta toimitukset niin tavarataloihin kuin kuluttaja-asiakkaille sujuvat optimaalisesti. Näin voimme osaltamme auttaa Anttilan uudistumisessa ja vapauttaa asiakkaan aikaa oman ydinliiketoimintansa kehittämiseen, sanoo Toimitusketjuratkaisut-yksikön johtaja Harri Kämppä Postista.

Anttila jatkaa uudistuksia ja avaa uusia tavarataloja vuoden 2016 aikana. Toimitusketju- ja logistiikkatoiminnot ovat osa käynnissä olevaa uudistustyötä.  

- Lähtökohdaksi toimitusketjuratkaisuiden tuottajaa valitessa otimme sen, että palveluntuottajan tarjoaa toimitusketjuratkaisut, jotka tukevat Anttilan uudistumista. Näemme sopimuksemme Postin kanssa pelkkää palvelusopimusta merkittävämpänä kumppanuusratkaisuna, kun rakennamme menestyvää suomalaista monikanavaista kauppaa, sanoo toimitusketjusta vastaava johtaja Arto Gauffin Anttila Oy:stä.

Posti tarjoaa Anttilalle markkinoiden monipuolisimmat varastopalvelut - kuten muotilogistiikan lisäarvopalvelut sekä vaarallisten aineiden varastoinnin yhdestä ja samasta varastosta. Posti on toiminut kaikilla toimitusketjun osa-alueilla pitkään. Markkinajohtajuus paketti- ja varastopalveluissa sekä koko maan kattavat, nopeat kuljetusratkaisut tuovat Postin asiakkaille logistisen etulyöntiaseman.

Postin pakettiautomaatit ovat yhä suositumpia verkkokauppaostosten noutopaikkoja ja vakiinnuttaneet asemansa osana verkkokauppojen toimitustapoja. Postin 480 pakettiautomaattia palvelevat jatkossa myös Anttilan verkkokauppa-asiakkaita.

Lisätiedot:
Postin MediaDesk puh. 020 452 3366 (ma-pe klo 9.00-16.30)
Anttila Oy, Viestintä puh. 010 5343