Posti yrityksenä
Hallinnointi
Vastuullisuus
Ura meillä
Media

Tom of Finland -postimerkit myyntiin 8. syyskuuta

25.08.2014

Syysmerkeissä myös Urpo Martikaisen akvarelleja ja taivaan merkkejä

Itella Posti Oy julkaisee maanantaina 8. syyskuuta Suomessa ja maailmalla isoksi puheenaiheeksi nousseen Tom of Finland -postimerkkiarkin, joka on ollut ennakkomyynnissä Postin verkkokaupassa huhtikuusta asti. Kiinnostus postimerkkejä kohtaan on ollut poikkeuksellisen suurta, joten merkkien ostajien kannattaa olla ajoissa liikkeellä ennen kuin painos myydään loppuun. Posteihin ja verkkokauppaan tulee myyntiin myös Tom of Finland -lahjapakkaus, jossa on postimerkkiarkin lisäksi kolme postikorttia.

Syyskuun muissa merkkijulkaisuissa esitellään Urpo Martikaisen akvarelleihin perustuvia nostalgisia pihapiirejä sekä leikkisiä ja tuunattavia taivaan merkkejä.

Homokulttuurin kuvamaailman uudistaja

Tom of Finlandin homoeroottiset miespiirrokset ovat nousseet omassa tyylilajissaan ikoniseen asemaan. Taiteilija uudisti homokulttuurin kuvamaailmaa tuomalla lihaksikkaat ja maskuliiniset miehet aiemman naismaisen homokuvaston rinnalle. Teoksissaan Tom of Finland hyödynsi itseironiaa, liioittelua ja huumoria.

Tom of Finland teki uransa aikana yli 3 500 piirrosta. Postimerkkiarkkiin valitut kaksi teosta vuosilta 1978 ja 1979 kuvaavat tekijälleen tyypillisiä itsetietoisia ja voimakkaita mieshahmoja. "Oli mielenkiintoista sukeltaa Tomin poikkeuksellisen himokkaaseen, maskuliiniseen ja mustavalkoiseen graafiseen maailmaan", kuvailee merkkien suunnittelusta vastannut Timo Berry.

Postimerkkimaailman sensaatio

Tom of Finland -postimerkit ovat saaneet medioissa, verkkojulkaisuissa ja sosiaalisessa mediassa enemmän kansainvälistä huomiota kuin mikään muu postimerkki maailmassa aiemmin. Itella on saanut merkeistä enimmäkseen positiivista palautetta ja niiden julkaisua on pidetty yleisesti ennakkoluulottomana ja rohkeana, mutta merkkien sisältämää homoerotiikkaa on myös paheksuttu.

Seksuaalista tasa-arvoisuutta Suomessa edistävä Seta ry myönsi kesäkuussa 2014 Itellalle Tom of Finland -postimerkeistä Asiallisen tiedon omena -kunniamaininnan. Seta pitää merkkien julkaisemista merkittävänä kulttuuritekona ja esimerkkinä siitä, miten yritys voi hyödyntää liiketoiminnassaan myönteisesti seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta.

Näyttelyyn kootut kirjeet kertovat ihmisestä nimimerkin takana

Touko Laaksonen (1920-1991) aloitti taiteilijauransa Tom of Finlandina jo 1950-luvulla, kun hänen homoeroottisia piirroksiaan alettiin julkaista alan lehdissä maailmalla. Ennen kokopäiväisen taiteilijan uraansa monilahjakas Laaksonen toimi sotilaana Suomen jatkosodassa, ravintolamuusikkona, säestäjänä ja mainospiirtäjänä. Vapaaksi taiteilijaksi hän ryhtyi vuonna 1973 saatuaan mainetta taidenäyttelyissä eri puolilla maailmaa.

Touko Laaksosen henkilökuvaa laajentaa Postimuseossa 6.9. avautuva näyttely Salaisuuksin suljettu - kirjeiden Tom of Finland. Näyttelyssä esitellään Laaksosen vilkasta kirjeenvaihtoa aina 1940-luvun alusta kuolinvuoteen 1991 saakka. Näyttely on esillä museokeskus Vapriikissa Tampereella uudessa Postimuseossa 29.3.2015 saakka.

Neljä nostalgista pihanäkymää Suomesta

Perinteiset syysaiheiset postimerkit kuvaavat tällä kertaa nostalgisia suomalaisia pihapiirejä. Postimerkkien taustalla on tv-uutisankkurinakin tunnettu Urpo Martikainen, jonka maalaamiin akvarelleihin merkit perustuvat. Kätevässä luottokorttikokoisessa Syksyisiä pihapiirejä -tarravihkossa on neljä 1. luokan postimerkkiä.

Urpo Martikainen maalasi merkkejä varten kymmenen luonnosta, joista postimerkkivihkoon päätyi kaksi näkymää Mikkelistä, yksi Helsingistä ja yksi Kristiinankaupungista. Postimerkkien pienen koon Martikainen huomioi karsimalla maalauksista pieniä yksityiskohtia ja  terävöittämällä värejä.

Akvarellien maalaus on ollut osa Urpo Martikaisen elämää jo 1960-luvulta lähtien. Kun Martikainen jäi eläkkeelle 28 vuotta kestäneestä uutisankkurin työstään toukokuussa 2010, maalaamiselle jäi enemmän aikaa. Hän on pitänyt useita näyttelyitä ja järjestänyt akvarellikursseja Suomessa ja mm. Italiassa.

Postimerkkivihkon kanteen Martikainen kuvasi pikkutraktorin, maitolaiturin ja postilaatikoita. "Kuvasta löytyvät kaikki 1950-luvun maaseutuelämän tunnusmerkit. Monilla on nostalgisia muistoja postinhakureissuista maalla."

Kahdeksan taivaan merkkiä ja 40 tarraa

Postimerkkien ei tarvitse aina olla virallisen oloisia maksumerkkejä. Tämän todistaa Nina Rintalan suunnittelema Taivaan merkit -postimerkkivihko, jossa jokainen kahdeksasta 1. luokan postimerkistä on erimuotoinen. Rintala on valinnut merkkien kuva-aiheiksi mm. planeettoja, tähdenlennon, auringon, pilviä ja sateenkaaren.

Vihkossa on merkkien lisäksi arkillinen pieniä tarroja. "Kaikille tutut taivaan ilmiöt ja avaruuden kiertolaiset voi tuunata mieleisikseen silmillä, suilla ja muilla lisäosilla. Voit laittaa Maapallolle rusetin päähän, pilvelle parran tai sateenkaaren vinkkaamaan silmää Saturnukselle, jolla on kissan korvat. Astrofysiikan säännöt voi unohtaa näitä merkkejä tuunatessa", kertoo Nina Rintala itse. 

Ensipäiväntilaisuus Postimuseossa

Postimerkit julkaistaan maanantaina 8.9. kello 11-17 järjestettävässä ensipäiväntilaisuudessa Postimuseossa, joka sijaitsee museokeskus Vapriikissa Tampereella. Leimaajat ovat paikalla koko tilaisuuden ajan. Kaikkien merkkien suunnittelijat ovat paikalla signeeraamassa asiakkaiden lähetyksiä kello 12-14.

Tekniset tiedot 8.9.2014 ilmestyvistä postimerkeistä (PDF)

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin.


Posteihin ja verkkokauppaan tulee myyntiin myös Tom of Finland -lahjapakkaus,
jossa on postimerkkiarkin lisäksi kolme postikorttia.