Posti yrityksenä
Hallinnointi
Vastuullisuus
Ura meillä
Media

Postinjakelu on lähes normalisoitunut jakelureitistön uusimisen jälkeen

12.06.2014

Itella Postin huhtikuun lopulla toteuttama päiväpostin jakelureitistön uudistus on onnistunut suurista muutoksista huolimatta pääsääntöisesti hyvin. Postinjakelu sujuu nyt jo lähes normaalisti eri puolilla Suomea. Postinjakelun taso on pysynyt hyvänä muutamia alueellisia poikkeamia lukuun ottamatta. Kuluvalla viikolla yhden päivän mittaiset, paikalliset jakeluviiveet ovat kohdistuneet enää 0,1- 0,2 %:iin koko maan postinsaajista.

- Hienosäädämme vielä tarvittaessa reittejä ajoittaisten ja paikallisten postinjakelun viiveiden välttämiseksi. Teemme kaikkemme, jotta postinkulku sujuu moitteetta. Ennen kaikkea ammattitaitoiset postinjakajamme ovat hyvän tuloksemme takana. Olemme palkanneet myös väliaikaisesti lisätyövoimaa ja normaaliin tapaan kesätyöntekijöitä, jotta työmäärä pysyy kohtuullisena ja jakelu sujuu häiriöittä joka päivä, prosessijohtaja Jarmo Ainasoja sanoo.

Suomessa postinkulku on luotettavaa ja hyvin hoidettua. Postinjakelulle asetettujen vaatimusten täyttymistä valvoo Viestintävirasto, jolle raportoidaan säännöllisesti jakelun häiriöistä ja korjaavista toimenpiteistä. Jakelun häiriöistä huolimatta lähes kaikki lähetykset on voitu jakaa asiakkaille luvatussa aikataulussa. Yleispalvelukirjeen kulkunopeus on lain vaatimalla tasolla.

Viisipäiväinen jakeluvelvoite koskee niin sanottuja yleispalvelutuotteita, joita ovat postimerkillä maksetut 1. ja 2. luokan kirjeet ja yleispalvelupaketit. Yleispalvelutuotteiden osuus on vajaat 5 prosenttia Itella Postin jakamista kaikista lähetyksistä.

Huhtikuussa toteutettujen muutosten taustalla on perinteisen postin voimakkaasti vähenevä määrä ja asiakkaiden muuttuneet tarpeet sekä tarve pitää postinjakelun hinnat lähettäjille mahdollisimman vakaina.

Tietoa postinjakelusta jakelureitistön uusimisen jälkeen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Itella MediaDesk, puh. 020 452 33 66 (ma-pe klo 9.00 - 16.30)