Legendaarinen Finnjet saa omat postimerkit 17.3.

10.03.2014

Itella Posti Oy julkaisee maanantaina 17. maaliskuuta pienoisarkin, jonka kaksi postimerkkiä kuvaavat legendaarista autolautta Finnjetiä, joka liikennöi Helsingin ja Travemünden välillä vuosina 1977-2008.

Graafikko Klaus Welpin suunnittelema Finnjet-pienoisarkki päättää yhteispohjoismaisen Norden: Merellinen Pohjola -julkaisusarjan, jonka aiemmat postimerkit ovat kuvanneet muun muassa meripelastusaluksia, merikeskus Vellamoa ja museojäänmurtaja Tarmoa.

Finnjet oli aikansa edistyksellisin autolautta tekniikkansa puolesta. Se oli maailman suurin matkustaja-autolautta monilla eri mittareilla - muun muassa paino, pituus, kapasiteetti, nopeus, teho - mitattuna.

Myös matkustusmukavuudeltaan Finnjet oli aikoinaan omaa luokkaansa. Kaikille matkustajille oli kansipaikkojen sijaan omat hytit. Risteilyyn kuului notkuvia buffet-pöytiä ja monipuolista viihdeohjelmaa. Finnjet ehti kuljettaa liikennöintiaikanaan yli viisi miljoonaa matkustajaa.

Matka "Itämeren keisarilla" oli seikkailu

Myös graafikko Klaus Welpillä on omakohtaisia kokemuksia Finnjet-matkoista. Hän on syvännyt postimerkkiarkkiin lapsuudenaikaisen valokuvan, jossa hän nauttii merimatkasta Saksaan laivan kannella isänsä, äitinsä ja veljensä kanssa. Klaus Welp on itse kuvassa kolmivuotias.

"Isäni oli kotoisin Saksasta ja matkustimme sukuloimaan Itämeren taakse vähintään joka toinen vuosi. Useat matkoista taittuivat 'Itämeren keisarin', Finnjetin huomassa. Vuorokauden ajan saimme isoveljeni kanssa seikkailla laivan kelluvassa pienoismaailmassa, sen oranssinvärisillä kokolattiamatoilla ja tuulisilla ulkokansilla", Welp kuvailee.

Lähetä Finnjet-muistosi ja voita risteily- ja kaupunkimatka Lyypekkiin

Itella Posti Oy kerää yhteistyössä ET-lehden ja Finnlinesin kanssa ihmisten muistoja heidän omilta Finnjet-matkoiltaan. Kaikki halukkaat voivat lähettää kirjoitetut muistonsa tai valokuvansa nettisoitteeseen www.nettiet.fi/finnjet.

Kaikkien muistonsa lähettäneiden kesken arvotaan kahden hengen risteily Helsingistä Travemündeen. Matkaan kuuluu kaksi yötä keskustahotellissa Lyypekissä.

Lisätietoja

Itella Posti Oy

Itella Viestintä

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön  

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin. 

Norden: Merellinen Pohjola 2014 -postimerkin tekniset tiedot