Itella Postin varhaisjakelu laajenee Pohjois-Karjalassa

10.09.2014

Itella Posti Oy on etsinyt ratkaisua sanomalehtien varhaisjakeluun Pohjois-Karjalassa. Itella Posti Oy ja Sanomalehti Karjalainen Oy ovat solmineet liiketoiminnan luovutussopimuksen, jonka mukaan sanomalehtien varhaisjakelutoiminta Joensuun alueella siirtyy 29.9.2014 alkaen Itella Posti Oy:n hoitamaksi. Itella Posti on hoitanut jo useita vuosia sanomalehtien varhaisjakelua Joensuun ympäristössä ja haja-asutusalueella Pohjois-Karjalassa.

- Olemme erittäin tyytyväisiä varhaisjakelualueemme laajentumiseen Pohjois-Karjalassa. Haluamme tarjota Sanomalehti Karjalaiselle kustannustehokkaan ja hyvän jakelun laadun sekä nykyisellä että uudella varhaisjakelualueellamme. Sanomalehden jakelu on edelleen osa ydinliiketoimintaamme, sanoo johtaja Risto Savikko Itella Postista.

Sanomalehti Karjalainen haluaa tarjota asiakkailleen lehden aamuvarhain luettavaksi.

- Sanomalehden varhaisjakelu on sanomalehden kannalta kriittinen tekijä, ja haluamme turvata sen jatkumisen kattavana ja laadukkaana hyvässä yhteistyössä Itella Postin kanssa. Saamme tästä yhteistyöstämme suurimman hyödyn tilaajillemme, kun Itella Posti ottaa hoitaakseen myös Joensuun seudun jakelun, päätoimittaja Pasi Koivumaa Sanomalehti Karjalaisesta kertoo. 

Liikkeenluovutuksen yhteydessä Sanomalehti Karjalainen Oy:n lehdenjakajat siirtyvät 29.9.2014 alkaen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä Itella Posti Oy:n palvelukseen.

Postinjakelu on Itellan ydinliiketoimintaa

Varhaisjakeluun liittyvä muutos ei koske perusjakelussa eli niin sanotussa päiväpostin jakelussa jaettavia sanomalehtiä eikä sillä ole vaikutusta Itellan muihin palveluihin.

Itellan uudessa, vuoteen 2020 ulottuvassa strategiassa kirjeet, aikakauslehdet ja sanomalehdet ovat yhtiön ydinliiketoimintaa.

- Sanomalehtien varhaisjakelun tulevaisuuden turvaaminen on kaikkien lehtitalojen ja kaikkien jakeluoperaattorien yhteinen tavoite. Olen toiveikas, että varhaisjakeluun löydetään jatkossa yhteistyössä myös uudenlaisia jakeluratkaisuja Sanomalehti Karjalaisen kanssa, Savikko sanoo.