Itella Posti täsmentää: Jakelureittejä jää jakamatta enintään 0,3 % päivässä

13.03.2014

Posti- ja logistiikkaunionin edustajat ovat esittäneet julkisuudessa näkemyksiä, että osa jakelureiteistä jää jakamatta postinjakeluhenkilöstön vähentyessä. Itella Posti ymmärtää henkilöstön huolen, mutta todellisuudessa jakelureitit on voitu hoitaa tähän mennessä nykyisellä henkilöstöllä hyvin.

- Yli 6000:sta reitistä jää keskimäärin jakamatta päivittäin vain yksi reitti ja hankalammissa olosuhteissa kymmenkunta eli keskimäärin noin 0,01-0,3 % kaikista jakelureiteistä. Syinä jakeluhäiriöihin ovat erityisesti äkilliset sairauspoissaolot, joihin ei saada nopeasti sijaista tai hankala säätilanne, esimerkiksi lumimyrsky, täsmentää johtaja Anu Punola Itella Postin Palvelutuotannosta.

Henkilöstömäärän vähentyessä jakelureittejä suunnitellaan uudelleen vastaamaan jaettavan postin määrää. Viime vuonna jaettiin yli 100 miljoonaa kirjettä ja lehteä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Määrien vähentymisen arvioidaan kiihtyvän ja arvioiden mukaan vuonna 2020 määrä voi vähentyä 50 % vuoden 2012 luvuista. 

Lisätietoja:

Johtaja Anu Punola, Itella Posti
Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366