AKT:n lakko päättyi – Itellan kuljetuspalvelut toimivat normaalisti

27.06.2014

AKT:hen kuuluvien kuljetus- ja terminaalityöntekijöiden lakko ja satamiin julistettu saarto on päättynyt. Itellan kotimaan kuljetukset normalisoituvat jo eilen, meriteitse saapuvan tavaran kuljetukset tämän päivän aikana.

- Kiitokset asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme pitkäjänteisyydestä ja luottamuksesta siihen, että pystymme toimimaan myös poikkeustilanteissa. Valitettavasti tämä kohtuuton ja laiton lakko aiheutti kuitenkin haittaa asiakkaillemme ja heijastusvaikutuksena koko Suomelle, sanoo Itellan Kotimaan kuljetuksista vastaava johtaja Timo Kinnunen.

Lakon taustalla olivat Itellan runkoliikenteen tehostaminen ja siihen liittyvät muutokset toiminnassa, työnkuvissa ja sen myötä työehdoissa. Erimielisyys koski kahtakymmentä työntekijää, joiden työ muuttui yt-neuvottelujen ja uuden työehtosopimuksen myötä kuljetuksesta kuljetusterminaalityöhön. Kolme päivää kestäneeseen lakkoon osallistui 230 kuljettajaa.