Tasavallan presidentin 65-vuotispostimerkki heijastaa arvojohtajuutta

14.06.2013

Itella Posti Oy julkaisee 23. elokuuta juhlapostimerkin tasavallan presidentti Sauli Niinistön 65-vuotispäivän kunniaksi. Merkin suunnittelusta vastaa emeritusprofessori Tapio Vapaasalo Aalto-yliopistosta.

Professori Vapaasalon mukaan tavoitteena oli suunnitella postimerkki, joka korostaa presidentin arvojohtajuutta. - Valittu tyyli heijastaa Sauli Niinistön persoonaa ja asemaa tunnistettavalla tavalla. Merkissä esiintyy yhtäaikaisesti sekä persoona että asema läsnäolevasti, mutta presidentillisen hallitsevasti.

Perinteiset presidenttimerkit ovat noudattaneet muotokuvamaalauksen perinnettä. Sauli Niinistön postimerkki perustuu valokuvaaja Pertti Nisosen ottamaan valokuvaan. - Merkin visuaalisuuden pohjana on valon luova käyttö. Nisosen monissa yritys- ja laatujulkaisuihin kuvaamissa muotokuvissa haetaan arvovaltaa näillä keinoin. Tapa käyttää valoa laadukkaan valokuvan muodossa luo presidenttimerkkeihin uutta postimerkkikulttuuria, Vapaasalo kertoo.

Presidentti esitetään postimerkissä profiilikuvana, mikä antaa vaikutelman päiväkohtaisten asioiden yläpuolella olemisesta. Vaakamuotoon suunnitellun postimerkin laajennettu leveys synnyttää kuvaan tilaa. - Merkin horisontaalisuus korostaa loogisuutta ja harkintaa. Keskelle avarasti sijoitettu profiilikuva luo kontrastia ja emootiota. Asetelmalla aikaansaadaan kohteen painavuuden vaatima syvyys, kuvaa Vapaasalo merkin suunnittelun päälinjoja.

- Vaakamerkki antaa tilaa myös teksteille, jotka eivät häiritse kuvaa, vaan tarjoavat elegantisti tarvittavan informaation, Vapaasalo sanoo. Postimerkkiarkkiin on painettu tasavallan presidentin ajattelua kuvaava lause Kaikki työ on arvokasta – Allt arbete är värdefullt.

Pelkistetty postimerkki on tyylikkään mustavalkoinen. Tapio Vapaasalo halusi välttää merkin suunnittelussa liikaa prameutta ja korostaa tasavaltaista mielenlaatua. Käytetty painotekniikka on monimuotoista ja korkealaatuista. - Kahdella värillä painetun mustan lisäksi merkin taustassa on mattapainatus ja kaiken alla on metallinhohtoisuus, Vapaasalo valottaa.

Valtionpäämiehet ovat maailmalla perinteisiä ja suosittuja postimerkkien aiheita. Suomessa jokaisesta maamme presidentistä on julkaistu postimerkkejä.

Lisätietoja

Itella Posti Oy

Itella Viestintä

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin:
www.posti.fi/ostoksille

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö 65 vuotta
Postimerkin tekniset tiedot

Arvo: 1. luokka
Painosmäärä: 3 miljoonaa kappaletta
Arkin koko: 109 x 199 mm
Merkin koko: 24 x 45 mm
Hammaste: turvahammaste
Painomenetelmä: 6/1 web-offset
Paperi: tarrapostimerkkipaperi
Paino: Joh. Enchedé Stamps, Hollanti
Postimerkin suunnittelija: Tapio Vapaasalo
Postimerkin valokuvaaja: Pertti Nisonen