Postin sähköinen jakelukokeilu sai kiitosta saaristossa – kokeilu päättyy 14.6.2013

03.06.2013

Itella Posti on kerännyt Lounais-Suomen saaristossa kokemuksia sähköisestä postinjakelusta viime lokakuusta asti. Jakelukokeiluun osallistui noin sata kotitaloutta Turusta, Paraisilta ja Kemiön saarelta. Elokuun loppuun asti kestäväksi suunniteltu kokeilu lopetetaan hiukan aiottua aiemmin kesäkuun 14. päivä. Osallistujien positiiviset kokemukset kertovat kokeilun onnistumisesta − noin 75 % osallistujista vastaanottaisi kokeilun jälkeenkin mielellään painettuja lehtiä ja muuta postiaan sähköisesti.

– Olemme kiitollisia kokeiluun osallistujille heidän panoksestaan uudenlaisten postipalvelujen kehittämiseen. Saimme kokeilusta paljon arvokasta kokemusta ja palautetta. Luovumme nyt kokeilusta hiukan suunniteltua aiemmin osana Itellassa käynnistynyttä toiminnantehostamisohjelmaa, mutta joka tapauksessa jatkamme digitaalisen lehtijakelun kehittämistä, kehityspäällikkö Harri Nummenpää Itella Postista sanoo.

Jakelukokeilussa osallistujat vastaanottivat Postin sähköiseen Netposti-postilaatikkoon muun muassa digitoituja sanoma- ja aikakauslehtiä. Kokeiluun osallistuvat kotitaloudet saivat kokeilun ajaksi käyttöönsä sähköisen lukulaitteen ja helppokäyttöisen lukusovelluksen. Kokeilu toteutettiin yhteistyössä lehtitalojen kanssa.

Postin tarjoamaan Netpostiin voivat kaikki käyttäjät vastaanottaa sen normaalisti kattaman lehtivalikoiman lehtiä sekä kirjeitä 10 000 yritykseltä ja yhteisöltä. Netpostin on ottanut käyttöön lähes 500 000 henkilöä Suomessa.


Lisätietoja tiedotusvälineille: Itella Mediadesk puh. 020 452 3366 (arkisin klo 8.30–16)