Postimerkin päivää 9.10. juhlistetaan ympäri Suomea paikkakuntien omilla postimerkeillä ja erikoisleimoilla

01.10.2013

Perinteistä Postimerkin päivää vietetään 97:ssä Postin omassa myymälässä eri puolilla maata keskiviikkona 9. lokakuuta 2013. Asiakkaat voivat ostaa ainutlaatuisia paikallisia postimerkkejä ja saada niihin paikkakunnan oman erikoisleiman.

Jokainen myymälä julkaisee päivän yhteydessä rajoitetun määrän omakuvapostimerkkejä, joiden paikalliset kuva-aiheet vaihtelevat paikkakunnasta toiseen. Esimerkiksi Espoossa postimerkin aiheena on tänä vuonna avattu Luontokeskus Haltia, Mikkelissä 125-vuotias rautatieasema ja Rovaniemellä Napapiirin koordinaattiviiva. Lahti on valinnut merkkinsä aiheeksi Lahden Kartanon, jossa avattiin 150 vuotta sitten Lahden ensimmäinen posti. 

Uutuutena postimerkkien nettitilaus

Asiakkaat voivat tilata Postimerkin päivän kaikkien postimerkkien kuva-aiheita myös uudistuneella Omakuvapostimerkki-sovelluksella Postin internet-sivuilta www.posti.fi/omakuvapostimerkki. Sovelluksen valmiissa kuvissa on kategoria Postimerkin päivä 2013, josta asiakas voi valita haluamansa paikkakunnan kuvan ja sille kehyksen.

Merkit toimitetaan asiakkaille arkeittain. Minimitilaus on 1 arkki, jossa on 10 postimerkkiä.

Erikoisleima kruunaa lähetyksen

Postimerkin päivällä on Jukka Talarin suunnittelema erikoisleima, jonka kuva-aiheena on kaksi ihmishahmoa katselemassa nähtävyyttä. Toimipaikan nimellä varustetun erikoisleiman saa 9.10. kaikista mukana olevista posteista. Käytössä ovat kumileimasimet.

Asiakkaat voivat tilata erikoisleimoja ennakkoon 1.10.-8.10.2013 lähettämällä mukana oleviin myymälöihin enintään viisi postimerkillä varustettua postikorttia tai kirjekuorta. Tilaus varustetaan myymälään liittyvällä osoitemerkinnällä, esimerkkinä Helsingin pääposti: Postin myymälä, Postimerkin päivän erikoisleima, Elielinaukio 2, 00100 HELSINKI. Mukaan tulee liittää myös maksumerkeillä ja tilaajan osoitteella varustettu palautuskuori. Myymälöiden katuosoitteet voi tarkistaa postin internetsivuilta: www.posti.fi/postit.

Kaikkien eri postimerkkien kuva-aiheet

Kaikki Postimerkin päivää viettävät Postin myymälät (xls)

Lisätietoja

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin:
www.posti.fi/ostoksille

 
Lahden postimerkin aiheena on Lahden Kartano, jossa avattiin
150 vuotta sitten Lahden ensimmäinen posti.
Savonlinnan postimerkissä on pian purettava vanha postitalo.