Kielin kanava suljettu toistaiseksi

13.03.2013

Kiireellisten kunnossapitotöiden vuoksi Kielin kanava on jouduttu sulkemaan arviolta minimissään kahdeksi viikoksi, mikä hankaloittaa valtameriliikenteen vienti- ja tuontikonttien kuljetuksia.

Itämerelle tuleva feeder-liikenne on ohjattu kiertämään Tanskan salmien kautta.

Tämä aiheuttaa lisäkustannuksia polttoaine- ja alusten vuokrakustannuksissa (matkan ja matka-ajan pidentyminen), ja poikkeuksellisen kuljetusreitin vuoksi varustamot ovat ilmoittaneet ottavansa käyttöön toistaiseksi voimassaolevan rahtilisän, noin 20 €/teu.

Reitti aiheuttaa valitettavasti tällä hetkellä myös noin 20 tunnin viivästyksen suuntaansa, ja osa laivoista kulkee toistaiseksi poikkeusaikatauluilla.

Pahoittelemme tästä aiheutuvia viivästyksiä ja lisäkustannuksia. Tiedotamme, kun liikenne palaa normaalireitille.

Lisätietoja antavat liikenteen yhteyshenkilönne. Yhteystiedot löytyvät täältä.

Lisätietoja palveluistamme nettisivuiltamme www.itella.fi/logistiikka.