Itellassa 2 800 kausiapulaista kesän aikana

03.06.2013

Itella tarjoaa kesätyöpaikan eri puolella Suomea yhteensä 2 800 henkilölle. Heistä suurin osa työskentelee postin jakelussa, lajittelussa ja kuljetuksessa.

Kesätyöpaikat on pääsääntöisesti jo täytetty, mutta yksittäisiä tehtäviä saattaa vielä löytyä.

Iso osa kausiapulaisista on opiskelijoita, jotka sijaistavat Itellan vakituisia työntekijöitä kesälomien ajan. Kesäpestien pituudet vaihtelevat muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, eniten töitä on tarjolla kesä–elokuussa.

– Monet nuoret työskentelevät meillä kesän ja joulusesongin aikaan vuodesta toiseen. Kausityön kautta olemmekin saaneet paljon uuden sukupolven työntekijöitä kasvamaan tulevaisuuden osaajiksi Itellaan ja ylipäänsä viestinvälitys- ja logistiikka-alalle, henkilöstöpäällikkö Helena Haukisalmi Itellasta toteaa.

Vastuullinen kesäduuni

Itella on mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, ja sitoutuu lukuisten muiden yritysten tavoin kampanjan periaatteisiin, jotka ovat

  1. Mielekäs työ ja kohtuullinen palkka
  2. Hyvä hakijakokemus
  3. Perehdytys ja ohjaaminen
  4. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus
  5. Kirjallinen työsopimus ja todistus

Vastuullinen kesäduuni -kampanja on yritykselle konkreettinen keino toteuttaa yhteiskuntavastuuta.

– Monelle nuorelle Itella on ensimmäinen kesätyöpaikka, ja koemme tärkeäksi antaa työelämäänsä aloittaville hyvän kokemuksen kaikissa työsuhteen ja työnteon vaiheissa, Helena Haukisalmi sanoo.

Itella työllistää Suomen suurimpana työnantajana noin 21 500 ihmistä. Työntekijämme edustavat yksin Suomessa noin 80 eri kansallisuutta. Kaikkiaan Itella työllistää 27 500 ihmistä Euroopassa ja Venäjällä. Vastaanotamme vuosittain noin 30 000 työhakemusta.