Itellan yhtiöt Brittiläisillä Neitsytsaarilla ja Kyproksella

09.04.2013

Itella osti venäläisen logistiikkakonserni NLC:n (National Logistic Company) vuonna 2008. Osakekaupan mukana tuli valmis yhtiörakenne, jonka omistus on raportoitu Itellan talousraportoinnissa viiden vuoden ajan, vuodesta 2008 alkaen.

- Itella on avoimesti tuonut NLC-alakonsernin monipolvisen rakenteen esille jo viisi vuotta talousraportoinnissaan.  Olemme selvittäneet yhtiörakenteen yksinkertaistamisen vaihtoehtoja ja hakeneet viranomaisten näkemystä asiasta. Tämä on ollut hidasta ja se on vienyt enemmän aikaa kuin alun perin odotimme. Itella ei ole saanut yritysrakenteesta verohyötyä, toteaa Itellan talous- ja rahoitusjohtaja Sari Helander.

Vuonna 2008 Itella osti NLC-alakonsernin, johon kuuluivat Brittiläisillä Neitsytsaarilla toimiva NLC International Corporation ja sen omistamat kolme yhtiötä Kyproksella. Kyproslaiset yhtiöt hallinnoivat venäläisiä operatiivisia ja kiinteistöyhtiöitä. Ensivaiheessa ostettiin 90 % NLC:n osakekannasta ja loput 10 % ostettiin lokakuussa 2009. Alun perin myyjien kanssa sovittiin kolmen vuoden siirtymäajasta, jonka aikana heillä oli tärkeä rooli liiketoiminnan ja asiakkuuksien siirrossa. Ostettu NLC-alakonserni on osa Itella Logistiikka -liiketoimintaryhmää.

Kaupan mukana tuli valmis yhtiörakenne. Neitsytsaarten yhtiöllä ei ole operatiivista toimintaa. Itella on ilmoittanut veroilmoituksessaan Neitsytsaarilla toimivan yhtiön tiedot Suomen verotusmääräysten mukaisesti.

Omistuksen siirryttyä vuonna 2009 Itella on aloittanut prosessin alakonsernin rakenteen yksinkertaistamiseksi ja Neitsytsaarten yhtiöstä luopumiseksi. Huolellisten selvitysten jälkeen prosessi etenee siten, että ensimmäisessä vaiheessa Neitsytsaarten yhtiön kotipaikka siirtyy EU-alueelle arviolta 2013. Vaihtoehtoja Kyproksen yhtiöistä luopumiseksi kartoitetaan edelleen ja asiaa edistetään lakien ja verotusmääräysten mukaisesti.

NLC-kauppa oli Itellalle strategisesti hyvin tärkeä. Nyt Itella on varastoliiketoiminnassa Venäjällä markkinajohtaja, jolla on toimintaa Moskovan lisäksi kuudessa muussa miljoonakaupungissa sekä maan kattava logistiikkakeskusverkosto.

Lisätietoa Vesa Vertanen, Sari Helander, Mediadesk, puh. 020 452 3366
(ma–pe klo 8.30–16.30)

Tiedotteet

28.04.2008 Itella ostaa logistiikkakonserni NLC:n Venäjältä
22.10.2009 Itella lunastaa NLC-logistiikkakonserninsa vähemmistöomistuksen

Vuosikertomukset

Vuosikertomus 2008 
Vuosikertomus 2009 
Vuosikertomus 2010 
Vuosikertomus 2011 
Vuosikertomus 2012