Itellan Brittiläisillä Neitsytsaarilla sijainnut yhtiö rekisteröity Kyprokselle

17.10.2013

Itella osti venäläisen logistiikkakonserni NLC:n (National Logistic Company) osaksi Itella Logistiikka -liiketoimintaryhmää vuonna 2008. Osakekaupan mukana tuli valmis yhtiörakenne, jossa NLC-alakonserniin kuului NLC International Corporation Brittiläisillä Neitsytsaarilla ja kolme yhtiötä Kyproksella. Kyproslaiset yhtiöt hallinnoivat venäläisiä operatiivisia yhtiöitä sekä kiinteistöyhtiöitä. Itella ei ole saanut yritysrakenteesta verohyötyä.

Selvitykset alakonsernin rakenteen yksinkertaistamiseksi aloitettiin vuonna 2009, kun omistus siirtyi kokonaan Itellalle. Prosessi on edennyt ja lokakuussa 2013 Neitsytsaarten yhtiön kotipaikka on siirtynyt EU-alueelle Kyprokselle. Vaihtoehtoja Kyproksen yhtiöistä luopumiseksi kartoitetaan edelleen ja asiaa edistetään lakien ja verotusmääräysten mukaisesti.

Itella on varastoliiketoiminnassa Venäjällä markkinajohtaja, jolla on toimintaa Moskovan lisäksi kuudessa muussa miljoonakaupungissa sekä maan kattava logistiikkakeskusverkosto.

Lisätietoja

9.4.2013 julkaistu tiedote:
Itellan yhtiöt Brittiläisillä Neitsytsaarilla ja Kyproksella
 
Talous- ja rahoitusjohtaja Sari Helander
MediaDesk, puh. 020 452 3366 (ma–pe klo 9.00–16.30)

Itella-konserni tarjoaa ratkaisuja tieto- ja tuotevirtojen hallintaan. Itella toimii viestinvälityksen, logistiikan ja taloushallinnon aloilla Euroopassa ja Venäjällä. Vuoden 2012 liikevaihto oli 1 947 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä on noin 27 500. Konserni palvelee yritysasiakkaitaan Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä. Lisätietoja osoitteessa www.itella.fi.