Itella Termo -kuljetus tuo lähiruuan nyt myös tavallisen kuluttajan kotiovelle

09.01.2013

Itellan elintarvikealalle kehittämää Termo-kylmäkuljetuspalvelua hyödynnetään nyt myös suoraan kuluttajille suunnatuissa elintarvikekuljetuksissa. Itellan asiakas, liha-alalla toimiva Tamminen Oy otti vuoden alussa käyttöön Tammisen Lihalaatikko -palvelun, jossa vastuullisesti tuotettua Rotukarjan lihaa toimitetaan verkkopalvelusta tilattuna suoraan asiakkaiden kotiovelle.

Lihalaatikon kuljetuksissa kuluttajille käytetään Itellan Termo-palvelua. Kuljetusratkaisussa elintarvikkeiden oikea lämpötila taataan pakkausteknisten ratkaisujen, kuten erilaisten kylmälaatikoiden ja -geelien sekä jatkuvan lämpötilaseurannan avulla. Kuljetuksia varten ei hankita erillisiä kylmäkuljetusajoneuvoja vaan hyödynnetään Itellan jo olemassa kalustoa. Näin lähiruoka löytää kuluttajan ovelle koko maassa nopeasti, kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti.

- Vastuullisesti tuotettu liha, lähiruoka, ekologisuus ja verkosta ostaminen ovat kaikki jatkuvasti kasvavia trendejä, johon tällä palvelulla vastataan. Ruoan verkkokauppa kasvanee lähivuosina voimakkaasti ja yhä useampi kuluttaja arvostaa sitä, että saa laatuelintarvikkeet toimitettuna ekologisesti kotiovelle niin, että ammattilaiset pitävät huolta katkeamattomasta kylmäketjusta. Termo-kuljetusta tullaan jatkossa hyödyntämään muissakin kuluttajatoimituksissa,  kertoo Itellan liiketoimintajohtaja Juha Tiittanen.

Uusi tapa ostaa laatulihaa

Tammisen Lihalaatikko on uudenlainen konsepti, jonka myötä asiakkaat voivat ostaa verkosta vastuullisesti tuotettua Rotukarjan lihaa kotiin kuljetettuna. Tuotteet myydään kymmenen kilon laatikoissa ja alussa laatikoita on kolme erilaista, erityyppisille kuluttajille ja erilaisiin tilanteisiin.

Tammisen Lihalaatikon kaikkiin tuotteisiin on merkitty lihakarjan rotu sekä tila, jolta liha on peräisin. Kaikki paistit, fileet ja palaliha on leikattu käsin ja raakakypsytetty, mikä tarkoittaa sitä, että liha on mureaa ja valmista paistettavaksi tai pakastettavaksi. Jauheliha on tuoretta ja vastajauhettua.

Verkkopalvelun osoite on http://lihalaatikko.tamminen.fi/.