Itella Posti epäilee Postin sähköisen kuluttajapalvelun väärinkäyttöä

22.04.2013

Itella Posti on tehnyt rikosilmoituksen poliisille epäilystä, että Postin sähköisiä kuluttajapalveluja, joihin vaaditaan kirjautuminen, on hyödynnetty petostarkoituksiin. Itella Posti on raportoinut asiasta myös Viestintävirastolle. Tämän hetkisen selvityksen mukaan verkkokaupoista on tilattu toisten henkilöiden tiedoilla tavaraa ja Postin palvelujen avulla tavaraa on ohjattu oikeudettomasti eri osoitteisiin.

- Olemme lukinneet varotoimenpiteenä noin 30 asiakkaamme tunnukset ja monitoroimme tilannetta jatkuvasti. Olemme saaneet asiakkailtamme tärkeää tietoa asian selvittämiseksi. Tämän hetkisen selvityksemme mukaan Postin palveluihin ei ole murtauduttu, vaan tunnukset ja salasanat on viety aiemmin tapahtuneen, muun kuin Postin palvelujen tietomurron yhteydessä. Poliisi tutkii asiaa ja tutkinnallisista syistä emme voi kertoa tällä hetkellä tarkemmin asiasta, sanoo liiketoimintajohtaja Tommi Björklund Itella Postista. 

- Olemme yhteydessä kaikkiin asiakkaisiimme, joiden tiedot nousevat esiin turvavalvontamme kautta tai meillä on muutoin perusteltu syy suojata heitä ja heidän käytössään olevia palveluja ulkopuolisten luvattomalta toiminnalta. Tällä hetkellä tiedossamme ovat edellä mainitut noin 30 henkilöä, joiden tunnuksia on käytetty luvattomasti ja neljä verkkokauppaa, joista on tilattu tavaraa petostarkoituksessa. Teemme myös verkkokauppojen kanssa yhteistyötä asian selvittämiseksi, Björklund sanoo.

Ystävällisesti pyydämme asiakkaitamme tarkistamaan käyttäjätietonsa ja tarvittaessa vaihtamaan tunnuksensa ja salasanansa, jos he käyttävät kirjautumista vaativia Postin sähköisiä kuluttajapalveluja. Kirjautumisessa voi käyttää myös pankkitunnuksia. Jos käyttäjätietoja on oikeudettomasti muutettu, pyydämme tekemään asiasta rikosilmoituksen. Lisäksi pyydämme ilmoittamaan epäilyttävistä havainnoista Postin asiakaspalveluun asiakaspalvelu@posti.fi (viestin otsikoksi VÄÄRINKÄYTÖSEPÄILY) tai soittamaan asiakaspalveluumme 0200 71000 (pvm/mpm), ma-pe klo 8-18.

Tiedotamme asiasta tarvittaessa lisää yhteistyössä poliisin kanssa tutkinnan edettyä.