Verkkokauppa kasvanee tänä jouluna entisestään

23.11.2012

Verkkokaupoista on tullut yhä merkittävämpi joululahjojen hankintakanava ja yli puolet suomalaisista ilmoittaa ostavansa joululahjoja verkkokaupoista. Innokkuus verkko-ostamiseen on edelleen kasvussa verrattuna viime vuoteen, selviää Itellan teettämästä tuoreesta tutkimuksesta. 

Jo yli puolet suomalaisista ilmoittaa ostavansa joululahjat verkosta. Itella toisti viimevuotisen tutkimuksensa koskien joulua ja verkkokauppaa ja tänä vuonna verkkokaupan ostoaikeita on jopa viimevuotista enemmän. Tänä vuonna 54 % suomalaisista sanoo ostavansa lahjoja verkosta, kun vastaava luku viime vuonna oli 49 %. Verkkokauppa ei ole erityisen sidottua sosiaaliluokkiin, mutta miehiä verkosta ostaminen houkuttelee hieman naisia enemmän. Myös nuorten asema nettiostajina korostuu tutkimuksen tuloksissa mutta silti myös eläkeikäisistä kolmannes ilmoittaa hankkivansa lahjoja verkosta.

Viimevuotiseen tapaan lähes kaikki ostajat suosivat kotimaisia verkkokauppoja ja enemmistö hankkii lahjansa vain kotimaisista verkkokaupoista. Yli kolmannes vastaajista valitsee kotimaisen verkkokaupan siitäkin huolimatta, että ulkomainen verkkokauppa tarjoaisi saman tuotteen halvemmalla.  

- Kotimaisten verkkokauppojen kannattaa ehdottomasti huomioida tämä kuluttajien halu suosia suomalaista esimerkiksi viestimällä kotimaisuudestaan. Samoin joulumyynnissä kannattaa hyödyntää myyntiajat loppuun asia, kun toimitusajat kotimaassa ovat usein lyhyemmät kuin ulkomailta tilattaessa ja palauttaminen on helppoa, sanoo Itellan verkkokaupasta vastaava kehitysjohtaja Kari Nykänen.

Verkkokaupassa asiointi vähentää joulustressiä 

Verkkokaupan suosiota selittävät tutkimuksen mukaan erityisesti helppo asiointi, mahdollisuus tutustua tuotteisiin ilman ruuhkaa, kattavat valikoimat ja joustavat aukioloajat. Reilusti yli puolet vastaajista sanoo verkkokaupassa asioimisen vähentävän jouluun liittyvää kiirettä ja stressiä.

Tavarajoululahjat ovat vastaajien mielestä selvästi palveluja suositumpia verkko-ostoksia. Kiinnostus eri tuoteryhmiä kohtaan on pysynyt ennallaan viime vuodesta, eniten aiotaan hankkia musiikkia, elokuvia ja pelejä sekä kirjoja ja lehtiä. Ensin mainitut kiinnostavat eniten nuoria ikäryhmiä ja viimeksi mainitut vanhinta ikäryhmää

Verkkokaupan kasvu on näkynyt Itellan toiminnassa tasaisesti viimeisen noin kymmenen vuoden ajan. Viime vuonna verkkokauppa oli ennätyksellisen vilkasta, kiireisimpinä päivinä pakettien määrä ylitti 200 000 paketin rajan, kun keskimäärin paketteja toimitettiin päivässä noin 115 000. Tänä vuonna Itella varautuu verkkokaupan aiheuttamaan pakettisumaan muun muassa palkkaamalla 3400 jouluapulaista.

Kysely toteutettiin GallupKanavassa 9.-14.11.2012. Kyselyyn vastasi 809 kuluttajaa, jotka ovat edustava otos 17-69-vuotiaista suomalaisista. Tutkimuksen suunnittelusta ja tulosten analyysistä vastasi Itellan tutkimuspäällikkö Kari Elkelä.

 

Lisätietoja tiedotusvälineille: Itella MediaDesk 020 452 3366 (arkisin klo 8.30-16.30)