Vammaisurheilusta julkaistaan oma postimerkki

10.04.2012

Maailmalla menestyneet suomalaiset vammaisurheilijat saavat oman postimerkin 7. toukokuuta 2012. Vammaisurheilu-pienoisarkin kahteen postimerkkiin on kuvattu pyörätuolikelauksen ME-mies, maailmanmestari ja paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti ja MM-kilpailuissa pistesijoille yltänyt jousiampuja Saana-Maria Sinisalo. Molemmat merkkeihin kuvatut urheilijat ovat isoja mitalitoivoja myös seuraavissa paralympialaisissa Lontoossa 2012.
 
Pienoisarkin kuva-aiheina on postimerkkien lisäksi muita menestyneitä vammaisurheilijoita: maalipallon pelaajat Petri Posio ja Erkki Miinala, judoka Jani Kallunki sekä pyöräilijä Jarmo Ollanketo ja pilotti Marko Törmänen.
 
- Vammaisurheilusta ei ole aiemmin tehty postimerkkiä, joten Lontoon paralympiavuosi 2012 on hyvä aika noteerata kansainvälisesti menestyneet urheilijamme omalla merkillä. Leo-Pekka Tähti on saavutustensa ansiosta itsestään selvä merkin aihe. Suomen Urheiluliitto valitsi hänet vuonna 2011 vuoden yleisurheilijaksi ja VAU Vuoden vammaisurheilijaksi, kertoo tuotepäällikkö Tommi Kantola Itella Posti Oy:stä.
 
Postimerkin suunnittelusta vastaa Klaus Welp. Pienoisarkkiin tulee sokeainkirjoituksella teksti Vammaisurheilu suomeksi ja ruotsiksi sekä myös 1. luokasta kertovat merkinnät. Pienoisarkista otetaan 400 000 kappaleen painos. 

VAU on vammaisurheilun monilajiliitto

Vammaisurheilun vahvana taustekijänä toimii urheilu- ja liikuntajärjestö Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry. Kyseessä on lähes 40 lajin monilajiliitto, joka edistää monipuolista vammaisurheilua ja -liikuntaa.
 
- Merkkiarkki on vauhdikas ja värikäs. On todella hieno ele Postilta huomioida vammaisurheilijoita postimerkeissä. Merkkiarkki kertoo monta erilaista tarinaa vammaisurheilusta, toteaa VAU:n viestintäpäällikkö Nina Jakonen.

VAU tukee kaikenikäisten liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten henkilöiden sekä elinsiirtoväen liikunnan harrastamista ja kilpailemisen mahdollisuuksia ja olosuhteita. VAU:n toimialoja ovat nuorisotoiminta, harrasteliikunta, kilpa- ja huippu-urheilu- ja järjestötoiminta. Vammaishuippu-urheilusta ja joukkueen lähettämisestä paralympialaisiin vastaa Suomen Paralympiakomitea.

Lisätietoja:

Vammaisurheilu-pienoisarkissa esiintyvien urheilijoiden taustatiedot ja saavutukset (pdf)

Itella Posti Oy

Itella Viestintä

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön