Kunnallisvaalien ennakkoäänestys posteissa 17. — 23. lokakuuta

02.10.2012

Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17. lokakuuta ja jatkuu viikon ajan tiistaihin 23. lokakuuta saakka. Ennakkoon voi äänestää muun muassa 44 postissa eri puolilla Suomea, myös viikonloppuna. Posti on toiminut jo yli 40 vuoden ajan tuttuna ja luotettavana äänestyspaikkana. Viime kevään presidentinvaaleissa ennakkoäänestäminen oli vilkasta. Ääniä annettiin ennakkoon kahdella äänestyskierroksella yhteensä noin 2,8 miljoonaa ja näistä noin neljännes annettiin posteissa.

Ennakkoäänestyspostit sijaitsevat ympäri maata ja ennakkoäänestys on mahdollista missä äänestyspostissa tahansa riippumatta kotipaikkakunnasta. Ennakkoäänestyspostit tunnistaa helposti ovessa olevasta kyltistä.

Vaalilain mukaan kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa päättää kunnanhallitus. Kukin kunta päättää itse alueellaan olevien ennakkoäänestyspaikkojen määrän ja sijainnin. Vaihtoehtoisesti tai postien lisäksi kunnat voivat järjestää ennakkoäänestyksen itse muissa kunnan päättämissä paikoissa, esimerkiksi virastoissa tai kirjastoissa.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28. lokakuuta.

Äänestyspostit auki myös viikonloppuna 20.10 — 21.10.

Posti tarjoaa äänestäjille hyvät mahdollisuudet käyttää äänioikeuttaan ennakkoon. Kolmena ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä: keskiviikkona 17.10., torstaina 18.10. ja perjantaina 19.10. ennakkoäänestyspostit ovat auki kyseisen postin normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Viikonloppuna 20. — 21.10. ennakkoäänestyspostit ovat auki kello 10 — 16. Kahden viimeisen ennakkoäänestyspäivän aikana eli maanantaina 22.10. ja tiistaina 23.10. ennakkoäänestyspostit aukeavat myymälän normaalin aukioloajan mukaan, mutta kaikki ennakkoäänestyspostit pitävät ovensa auki molempina päivinä klo 20 asti.

Ennakkoäänestyspostien ja myös muiden ennakkoäänestyspaikkojen sijaintia ja aukioloa asiakkaat voivat tiedustella oikeusministeriön vaalipalvelunumerosta 0800 9 4770 (suomeksi), 0800 9 4771 (ruotsiksi) tai verkkopalvelusta www.vaalit.fi.

Ennakkoon äänestäminen on vaivatonta. Mukaan tarvitsee virallisen kuvallisen henkilöllisyysasiakirjan, esimerkiksi passin tai ajokortin.