Kokkolan Koivuhaan R-kioskiin avataan posti 2.5.2012

16.02.2012

Posti palvelee kaikkina viikonpäivinä

Kokkolan Koivuhakaan avataan jälleen posti. Postipalvelut saa Koivuhaan R-kioskiin perustettavasta postista 67800 KOKKOLA 2.5.2012 kello 9 lähtien. Posti palvelee osoitteessa Mäntynäädänkatu 6. Posti on avoinna maanantaista lauantaihin klo 9-21 ja sunnuntaisin klo 10-21.

Postin aiemman yhteistyökumppanin lopetettua liiketoimintansa viime vuoden keväällä Kokkolan keskustan posti on palvellut myös Koivuhaan postiasiakkaita.  

- Olemme hyvin tyytyväisiä R-kioski Oy:n kanssa tekemäämme yhteistyösopimukseen postiasioiden hoidossa. Posti tulee palvelemaan asiakkaita keskeisellä paikalla ja pitkin aukioloajoin, kehityspäällikkö Eija Toivonen Itella Postista kertoo.

Koivuhaan R-kioskiin avattavasta Postin myyntipisteestä saa kaikki postipalvelut, sieltä voi noutaa postiin saapuneet lähetykset sekä lähettää postia ja ostaa postimerkkejä.

- R-kioskit sijaitsevat ympäri Suomea keskeisillä paikoilla. Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden asioida siellä, missä se heille parhaiten sopii. Postipalvelut ovat tärkeä osa R-kioskin lähipalvelutarjontaa. Postipalveluiden mahdollistaminen Koivuhaan R-kioskissa on osoitus hyvästä yhteistyöstämme Itellan kanssa asiakkaiden hyväksi, R-kioskin ketjujohtaja Teemu Rissanen kertoo.

Itella Posti Oy:lla ja R-kioski Oy:lla on noin 70 yhteistä palvelupistettä eri puolella Suomea.

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. Posti palvelee kuluttajia myös puhelimessa ja verkossa osoitteessa www.posti.fi.

R-kioski on kannattava ja keskitetysti ohjattu kioskiketju, joka monipuolisella tuotevalikoimallaan tarjoaa asiakkailleen mielihyvää ja tuo helppoutta heidän elämäänsä. R-kioskit ovat osa Sanoma-konsernin strategista Sanoma Trade -liiketoimintayksikköä. Suomessa on 650 R-kioskia. Sanoma Tradella on kioskitoimintaa myös Virossa ja Liettuassa. www.r-kioski.fi ja www.rautakirja.fi