Itella Logistiikka käynnistää yt-menettelyn Lahden alueen toimipisteissä

30.11.2012

Itella Logistics Oy:n Kotimaan kuljetuksen Lahden alueen toimipisteissä aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelujen piirissä on noin 114 Kotimaan kuljetuksen toimihenkilö- ja tuotantotehtävissä työskentelevää henkilöä Lahden alueella. Ensimmäinen neuvottelu pidetään 3.12.2012.

Kyseessä on organisointiin, työnjakoon ja uuden johtamisjärjestelmän luomiseen liittyvä yhteistoimintamenettely. Taustalla on VR Transpointin liiketoimintakaupan seurauksena syntynyt kahden erillisen organisaation tilanne. Tavoitteena on yhdistää ja yhdenmukaistaa organisaatiot sekä samalla poistaa päällekkäisyyttä eri tehtävien hoidossa ja varmistaa yhdistymisen onnistuminen. Suunnitellut muutokset voivat kuitenkin aiheuttaa irtisanomisia tuotannollisin ja taloudellisin perustein.  Alustavan arvion mukaan vakinaisen henkilöstön vähentämistarve on enintään 8 henkilöä. Neuvottelujen arvioidaan kestävän 17.12.2012 asti.

 

Lisätietoja medialle:

Hannu Valkama, johtaja, Kotimaan kuljetus, puh. 0400 500 021
Erkki Valtonen, johtaja, Maantiekuljetukset, puh. 040 542 4342